Maaperässä piilee pommeja

Lappeenranta. Ratakadulta löytynyt kranaatin pyrstöosa saattoi olla sodanaikaisten ammuskuljetusten jäänne.

Eevi Kinnunen

Itä-Suomesta löytyy jatkuvasti räjähteitä tai niiden osia. Räjähteet ovat peräisin joko sodista tai puolustusvoimien omasta toiminnasta.

Tiistaina Lappeenrannan Ratakadulta löytynyt kranaatin pyrstöosa oli todennäköisesti sotienaikainen jäänne. Maasotakoulun turvallisuuspäällikkö Kurt Makkonen sanoo, että löytöpaikan perusteella voidaan olettaa, että pyrstöosa oli peräisin räjähdekuljetuksesta.

-Se on todennäköisesti tullut ammusjunasta, joka on joutunut ilmapommitusten kohteeksi ja kuorma on räjähtänyt.

Räjähteitä on hautautunut eniten Lappeenrannan rautatieaseman läheisyyteen ja keskustaan, sillä niitä alueita on pommitettu paljon. Makkosen mukaan on mahdotonta arvioida, kuinka paljon maaperässä piilee vanhoja pommeja.

Vuonna 2010 puolustusvoimat hoiti Lappeenrannassa yhteensä 28 räjähteiden raivaamistehtävää. Makkonen sanoo, että jos mukaan otetaan koko Itä-Suomen alue, tehtävämäärä kasvaa huomattavasti.

-Niitä löytyy koko ajan. Tämä on meille ihan peruskauraa.

Makkosen mukaan räjähteitä löytyy yleensä kaivuutöiden yhteydessä. Esimerkiksi Ratakadun löydös tuli esiin, kun alueella tehtiin kaukolämpökaivauksia. Parin viime vuoden aikana räjähteistä on tullut hiukan aiempaa vähemmän ilmoituksia, mikä voi johtua siitä, että heikon taloustilanteen takia rakentaminen on vähentynyt.

Makkosen mukaan ammuksia lojuu myös kodeissa. Ihmiset ovat säilöneet vinteille ja varastoihin täysin toimintakuntoisia räjähteitä, joita löytyy esimerkiksi kuolinpesien läpikäynnin yhteydessä.

Sodanaikaiset räjähteet ovat yhä vaarallisia. Rikosylikonstaapeli Ari Keskisaari Etelä-Karjalan poliisista sanoo, että pommit voivat olla toimintakuntoisia ja osa niistä saattaa olla jopa herkistyneitä räjähtämään.

-Niihin on syytä suhtautua vakavasti. Räjähteen löytyminen on aina tietynlainen vaaratilanne.

Kurt Makkosen mukaan pienet ammukset ovat saattaneet ruostua epäkuntoon, mutta jotkut huonokuntoisen näköisetkin räjähteet voivat toimia vielä pitkään. Hän sanoo, että ne saattavat säilyttää toimintakuntonsa ainakin seuraavat 50 vuotta.

Räjähteen raivaaminen

Kun löytyy esine, jota epäillään räjähteeksi, asiasta ilmoitetaan poliisille.

Poliisin räjähderyhmä menee paikalle ja selvittää, onko löydös vaarallinen.

Tarvittaessa poliisi pyytää puolustusvoimilta virka-apua ja eristää alueen.

Puolustusvoimien asiantuntijat tutkivat räjähteen.

Pommi kuljetetaan pois tuhottavaksi tai tuhotaan löytöpaikalla. Toimintatapa riippuu esimerkiksi siitä, millaisella alueella räjähde on.

Kirjoittaja:
Eevi Kinnunen