Rauhan Caprissa oli vilkas avajaiskesä

Joutseno. Toritapahtuma piristää Caprin syksyä. Kauppakeskukseen avautuu syksyllä uusi baari.

HELENA RISSANEN

Caprin kauppakeskus Joutsenon Rauhassa ei syyskuun lopun arkiaamuna vilise asiakkaita. Takana on kuitenkin jopa odotuksia vilkkaampi kesä.

— Kesä oli loistava. Heinäkuu ylitti täysin odotukset, Crocs Store Saimaan yrittäjä Susanna Lehtonen kertoo.

Koulujen alkaminen Suomessa elokuun puolivälissä ja Venäjällä syyskuun alussa näkyi selvästi kaupankäynnin vähenemisenä. Caprin yrittäjät uskovat kuitenkin kaupan piristyvän viimeistään syys- ja joululomien aikaan.

Yrittäjät eivät aio odottaa toimettomina parempia aikoja, vaan järjestävät lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna toritapahtumaan.

— Etsimme tapahtumaan paikallisia tuottajia, joille järjestetään myyntitiloja niin kauppakeskuksen sisältä kuin ulkopuoleltakin. Myytäväksi voi tuoda käsitöitä, vihanneksia, leivonnaisia, maataloustuotteita, siis mitä hyvänsä, mitä torilla yleensä myydään, Lehtonen sanoo.

Lehtonen muistuttaa, että Capri on aika lailla erilainen ostoskeskus kuin muut Etelä-Karjalan ostoskeskukset. Se toimii Holiday Clubin kylpylähotellin naapurissa.

— Tämä on vielä eteläkarjalaisille tuntematon paikka. Moni ei tiedä miten hieno koko tämä ympäristö on. Ja alue kehittyy edelleen.

Myös kylpylävieraiden toivotaan löytävän paremmin paikalle. Ohjaus kylpylästä ei ole vielä toiminut riittävän hyvin.

Capriin avautuu lähiaikoina baari.

— Sitä odotamme kovasti. Sellainen palvelu on täältä puuttunut.

Asiakkaissa on Lehtosen mukaan paljon venäläisiä, mutta myös suomalaiset lapsiperheet ovat löytäneet paikan.

— Erityisesti Imatran suunnasta tulee asiakkaita. Jostain syystä Lappeenrannasta ei lähdetä Imatran suuntaan yhtä herkästi.

Caprin alakerrassa toimivan Heinon Tukun myymäläpäällikkö Reijo Hirvonen sanoo toiminnan lähteneen käyntiin hyvin. Kesä oli hirveän vilkas.

Kauppa palvelee niin tukkuostajia kuin tavallisia kuluttajia. Minkäänlaista tukkukorttia ei tarvita. Pakkauksissa on niin yksityistalouteen kuin vaikka lounasravintolaan sopivia kokoja.

— Enemmän meillä on yritysasiakkaita. Imatralaisten ja joutsenolaisten yrittäjien tukkumatkat lyhenivät reippaasti, kun me aloitimme. Aiemmin Imatralta tuli lähimpään tukkuun matkaa 40—50 kilometriä.

Heinon tukkua käyttävät erityisesti ravintolat, lounasruokalat ja pitopalvelut.

Kauppakeskus Capri

Avattiin kesäkuun lopulla Holiday Clubin kylpylähotellin naapuriin Joutsenon Rauhaan.

Kokonaispinta-ala on 5 300 neliömetriä, josta lähes puolet vie Angry Birds -puisto.

Alun perin kauppakeskusta rakensi venäläistaustainen yhtiö. Työ keskeytyivät rahoitusongelmiin, ja Holiday Club Resorts Oy osti keskuksen syksyllä 2012.

Angry Birds -puisto vetää työporukoita

Rauhan Angry Birds -huvipuistossa mellastavat nykyisin myös aikuiset.

— Toinen kerros on varattu varttuneemmille lapsille, mutta myös aikuisille. Se toimii esimerkiksi tyky-päivien paikkana, myyntijohtaja Jussi Valtola Holiday Club Resorts Oy:stä kertoo.

Kokousporukat pitävät päivällä kokouksen, siirtyvät sitten keilaamaan ja sieltä Angry Birdsiin leikkimieliseen kisaan ennen kylpemistä ja illallista.

— Tällainen paketti on muotoutunut asiakkaiden kysynnän mukaan.

Alakerta on edelleen varattu pienemmille lapsille. Siellä on vietetty myös useita kymmeniä lasten synttäreitä.

Angry Birds -huvipuiston alku ylitti kaikki odotukset. Heinäkuussa kävijöitä oli jo 10 000 ja elokuussakin vajaat 7 000. Syyskuu oli hiljaisempi koulujen alkamisen vuoksi, mutta viikonloput ovat yhä vilkkaita.

Angry Birds houkuttelee kävijöitä koko Caprin kauppakeskukseen. Jussi Valtolan mukaan kylpylävieraita ohjataan Capriin esimerkiksi infokanavilla pyörivillä mainoksilla ja erilaisilla opasteilla.

Valtolan mukaan elintarvikeliike on tärkeä.

— Jos viettää viikon hotellissa, haluaa varmaan joskus syödä muuallakin kuin ravintolassa.

Kirjoittaja:
Helena Rissanen