Kuvat Vesa Laitinen
Anne Sipiläisen elämä on edennyt Lappeenrannan Vainikkalasta Helsingin paraatipaikalle. Työhuoneen ikkunan alla on Katajanokan tontti, jota Guggenheim-museo himoitsi. Nyt tontille on tulossa maailmanpyörä.
Maailmanpyörä pyörii myös ikkunan sisäpuolella. Siinä kieppuu Sipiläinen, ulkoministeriön kehitysyhteistyöstä ja -politiikasta vastaava korkein virkamies.
Ulkoministeriöön Sipiläinen pääsi vastavalmistuneena, viihtyi ja jäi. Diplomaattikurssille mennessään hän sai vastata ihmettelyyn taustastaan: missä Helsingissä on Kesämäen lukio?
Alivaltiosihteeri Sipiläisen työ on maan edustamista. Hän käy seminaareissa, toistaa kerta toisensa perään Suomen kantoja, emännöi tilaisuuksia ja johtaa kokouksia. Hän tapaa diplomaatteja, järjestöväkeä ja poliitikkoja. Puhuu ja puhuu. Joskus kuulijoita on yksi, joskus satoja.
— En näköjään ajatellut tätä puolta ulkoministeriön työhön hakeutuessani. Olin mielestäni ujo koulussa, enkä pitänyt esiintymisestä.
Köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen maailmasta ei kuulu työnä niihin helpoimpiin. Sipiläisestä huokuu silti hyväntuulisuus.
— Ei tässä työssä voi kyynistyä.
Maan pinnalle ei ole tarvinnut pudota, kun ei ole leijunutkaan.
— En ole koskaan ollut idealisti.
Ura on silti muuttanut naista. Kärsivällisyys saa kunnioitettavat mittasuhteet, kun työllä ja tuskalla synnytetyn kansainvälisen sopimuksen solmiminenkin voi tarkoittaa vain lisää odottelua.
— Olen hyvin pitkäpinnainen. Tapahtuu mitä tahansa, en yleensä hermostu.
Sipiläinen on oppinut, että samoja asioita on kerrattava loputtomasti. Niin hän tekee haastattelussakin. Aina uudestaan toistuu naisten, nuorten ja vammaisten aseman parantaminen.
Sipiläinen on ollut ulkoministeriössä yli 26 vuotta. Sinä aikana maailma on muuttunut perusteellisesti. Uran alkuun osui jakso suurlähetystössä DDR:ssä, jossa ulkomaalaisia valvottiin vainoharhaisesti.
— Sen näkeminen oli arvokas kokemus.
Ulkoministeriön väki vaihtaa tehtäväänsä neljän vuoden välein. Uusi pesti voi olla toisella puolella maailmaa, tulla hyvin lyhyellä varoitusajalla, eikä sitä voi itse valita.
— Se on aika kivaa. Jos luonne on sellainen, että tykkää, kun kaikki muuttuu, tämä on oikea paikka.
Työpöydän huolella järjestetyissä paperipinoissa pysyvät lopulta samat asiat. Turvallisuuspolitiikan parissa pitkään työskennellyt Sipiläinen on tottunut tarkastelemaan köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Ne liittyvät lähes kaikkeen maailmassa.
Ansioluettelossa on titteleiden lomassa virkavapaa vuosituhannen alussa. Missä Sipiläinen oli silloin?
— Lappeenrannassa. Oli jännää asua kaupungissa jälleen, parikymmentä vuotta kouluaikojen jälkeen.
Hoitovapaata viettänyt äiti kiittelee, että kaikki oli lähellä ja lapsille riitti kulttuuritarjontaa.
— Palvelut ovat paremmat kuin Helsingissä.
Perhe mökkeilee Taipalsaarella.
— Kun asuimme Brysselissä, olimme talvellakin lomat mökillä. Siellä voi yhdistää lomailun ja sukulaisten tapaamisen.
Sipiläinen tuntee Etelä-Karjalan asiat. Hän vastustaa Lappeenrannan jätevesien laskemista Saimaaseen ja on huolissaan opetustoimen säästöistä.
— On hirveän tärkeää, että kaupungissa on laadukas koulutus.
Sipiläinen sen todistaa. Hän pääsi yliopistoon koulusaksallaan.
Keskustelupalstoilla vaaditaan, että verorahojen jakaminen apinamaiden alkuasukkaille on lopetettava. Sipiläinen ei näihin vaatimuksiin joudu vastaamaan.
— Henkilökohtaisesti minulle ei ole kertaakaan kukaan sanonut mitään kielteistä kehitysyhteistyöstä, hän toteaa rauhallisesti.
Hän uskoo ihmisten ymmärtävän hyödyt.
— Kyllä kehitysyhteistyö on jokaisen suomalaisen intressissä.
Isoja rahoja pyörittelemään tottunut Sipiläinen huomauttaa, että vajaa 900 miljoonaa euroa vuodessa on pieni summa. Seuraa sipilämäisen asiallista perustelua: vetoaminen järkeen.
— Alle 200 euroa henkeä kohden on varsin vähän, jos sillä pystytään vaikuttamaan esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja konflikteihin.
Alivaltiosihteeri uskoo, että kehitysyhteistyöstä on vääriä ja vanhentuneita mielikuvia. Se ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan yhteistyötä.
— Ajatellaan, että köyhissä maissa on surkeita nälkäisiä lapsia. Kyllä, on yhä. Mutta on myös innovaatiokeskuksia ja hienoja mobiilisovelluksia.
Sipiläinen on päivittänyt omia mielikuviaan etenkin Afrikassa.
— Olen tavannut muun muassa naisia, nuoria ja yrittäjiä. Ei kehitysmaissa kukaan puhu kehitysavusta ja pyydä, että antakaa rahaa.
Siellä puhutaan kovin tutuista asioista, koulutuksen laadusta, nuorten työpaikoista, eriarvoisuudesta ja syrjäytymisestä.
— Suomelta toivotaan kumppanuutta. Kehitettäisiin yhdessä esimerkiksi teknologiaa ja koulutusta.
Kehitysyhteistyön historiassa riittää epäonnistumisia. Rahaa on mennyt vääriin taskuihin, on juututtu puuhailemaan avunantajien kesken, tulokset ovat olleet kehnoja ja on tuettu sortavaa hallintoa.
— Avunantajilla on ollut sitä vikaa, että on yritetty tehdä asioita liian nopeasti ja yritetty tuoda niitä ulkopuolelta.
Sipiläinen selittää mutkien oikomista sillä, että määrärahat kasvoivat 20 vuotta.
— Henkilöstöresurssit ja toiminnan tehokkuus eivät kasvaneet samassa suhteessa.
Nyt määrärahat eivät kasva, ja sitoumusten mukainen tavoitetaso jää Suomelta saavuttamatta. Sipiläinen ei suostu harmittelemaan. Hymyillen hän toteaa tiukan taloustilanteen ja kaivaa esiin positiivisen näkökulman.
— Nyt voidaan tarkastella työn kehittämistä, menettelytapoja ja valvontaa ja muuttaa ohjeistusta ja koulutusta.
Maailma näyttää aina vain mutkikkaammalta, sekavammalta ja vinommalta. Se ei Sipiläistä hämmennä.
— Pitää pilkkoa asiat sen kokoisiksi, että niihin voi vaikuttaa, hän vastaa ilman pienintäkään mietintätaukoa.
Sipiläinen ei ole ensimmäisenä hyväksymässä sitä, että jokin ratkaisu olisi tavoittamattomissa.
— Kyllä se siitä.
Maailman köyhyys ja eriarvoisuuskinko?
Kyllä se siitä, näyttää Sipiläisen rauhallisen luottavainen olemus vakuuttavan.
Ei kehitysmaissa kukaan puhu kehitysavusta ja pyydä, että antakaa rahaa.
Anne Sipiläinen
Anne Sipiläinen
Syntynyt Lappeella vuonna 1961.
Lapsuudenkoti Vainikkalassa, äiti työskenteli VR:llä, isä pankissa.
Asuu Helsingin Ruoholahdessa. Loma-asunto Taipalsaarella.
Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi lasta.
Kehitysyhteistyöstä ja -politiikasta vastaava alivaltiosihteeri vuodesta 2011.
Työskennellyt muun muassa suurlähettiläänä, ulkoasiainneuvoksena ja lähetystöneuvoksena.
Rakastaa mökillä oloa.
Inhoaa kapeakatseisuutta.
Ihmettelee sään lämpenemistä ja sitä, pitäisikö mökille istuttaa tammia ja hedelmäpuita.
Etti Kantola