Katse kohti olympiamitalia

SKICROSS. Jouni Pellinen valittiin Sotshin olympialaisiin. Imatran kasvatti janoaa onnistumista.

ANSSI SILVENNOINEN

JOUNI PELLINEN haluaa voittaa mitalin Sotshin talviolympialaisissa. Imatralaislähtöinen skicrossari valittiin eilen odotetusti kymmenen ensimmäisen urheilijan joukossa Suomen olympiajoukkueeseen.

Pellinen, 30, voitti MM-hopeaa kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna hän oli MM-kisoissa neljäs.

-Mitaliin on ihan täydet mahdollisuudet. Ei sitä vähempää kannata lähteä hakemaan, Itävallan Stubain jäätiköltä tavoitettu Pellinen kertoo puhelimitse.

Mitä mitalitavoitteen saavuttaminen vaatii?

-Kilpailu on kovaa. Se vaatii paljon töitä sitä ennen ja muutaman hyvän kisan alkukauteen, jotta itseluottamus on sillä tasolla, että mitalisijoista pystyy kamppailemaan.

-Monen asian pitää osua kohdalleen sinä päivänä. Kaiken.

Valinta ei muuta Pellisen suunnitelmia käytännössä mitenkään. Kisakauteen ja Sotshiin valmistautuminen jatkuu kuten oli tarkoituskin.

-Oli oletusarvo, että nimeni tulee olemaan jossain näistä valintalistoista, Pellinen toteaa.

-Ihan hyvä, että se oli tässä heti ensimmäisessä. Ei tarvitse sitä miettiä sen enempää.

Pellinen on kokenut suurten kilpailujen kävijä. Olympiaurheilijan asema on hänellekin iso juttu.

Silti pelkkä osallistuminen ei Imatran Urheilijoiden tähteä lämmitä.

-Tähtäin on niin siinä, että menen Sotshiin tekemään tulosta. Teen töitä sen eteen, että siellä kanssa pärjätään, kun sinne mennään.

Valmistautuminen uuteen kauteen on sujunut ongelmitta. Eilinen päivä Stubaitalissa oli Itävallan-leirin ensimmäinen.

-Tämä on jo meidän viides lumileirimme, eli aika tiiviisti olemme leireilleet. Suksi on kulkenut ja mies on pysynyt ehjänä.

Keskiviikon vastaisena yönä taivaalta oli tuprahtanut 20 senttiä uutta lunta, eikä päivän pilvinen keli laskijoita oikein suosinut.

-Saimme treenattua vähän lähtöjä. Torstaiksi on luvattu parempaa säätä, eli jospa silloin pääsisimme ihan kunnolla tositoimiin.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen