Nordkalk vähentää eniten Lappeenrannasta

YT-NEUVOTTELUT. Kalkkiuunien sulkeminen vie työn 13 työntekijältä. Muut vähennykset kohdistuvat kaivokseen, laboratorioon ja rikastamoihin.

Kirjoittaja:
HEIKKI SOPANEN

Nordkalk vähentää yt-neuvottelujen päätteeksi eniten työpaikkoja Suomen Lappeenrannan yksiköstään. Työpaikka katoaa 27 työntekijältä. Yhtiön päätös sulkea Lappeenrannan kalkkiuunit vie työt 13 ihmiseltä, ja loput työpaikat katoavat kaivoksesta, laboratoriosta ja rikastamoista.

Yhtiö vähentää Suomen yksiköistään kaikkiaan 53 työpaikkaa. Vähennyksillä haetaan kustannustehokkuutta ja parempaa kilpailukykyä muuttuneessa markkinatilanteessa.

Pääluottamusmies Aki Juuti Lappeenrannan yksiköstä sanoo, että henkilöstövähennysten suuruus selvisi jo nelisen viikkoa sitten. Samoin kalkkiuunien sulkeminen oli Juutilla tiedossa jo viime viikolla.

-Kyllähän markkinatilanne näyttää kieltämättä huonolta. Me henkilöstössä olimme kuitenkin sitä mieltä, että parin vuoden odotuksella olisi päästy eläköitymisten kautta henkilöstövähennyksissä samaan lopputulokseen kuin nyt, kalkkiuunien sulkemista lukuunottamatta, Juuti sanoo.

 

Nordkalkin divisioonajohtaja Jarkko Kaplin kertoo, että keskustelut henkilöstön kanssa aloitetaan välittömästi. Kaplinin mukaan vähennyksissä käytetään eläköitymisjärjestelyjä, ja joillekin saatetaan tarjota muuta työtä Lappeenrannan yksikössä tai jossakin muussa yhtiön yksikössä.

Lappeenrannan kalkkiuunien sulkemisesta yhtiö on tehnyt periaatepäätöksen. Lopullinen päätös on tarkoitus tehdä ensi vuoden alussa, ellei markkinoilla tapahdu ihmekäännettä parempaan. Ja ihmeeseen ei kukaan usko.

-Kyllähän tosiasia on, että näillä näkymin kalkkiuunit pysäytetään ensi vuoden toisen neljänneksen aikana. Talven yli me vielä ajamme niillä, Kaplin sanoo.

Kaplin pahoittelee henkilöstövähennyksiä, mutta sanoo niiden olevan osa konsernin trimmaamista parempaan kuntoon.

-Ja Lappeenrantaan, joka on suurin yksikkömme, kohdistuu nyt tuotannollisesti suurin muutos.

Kaplin sanoo, että parin seuraavan viikon sisällä selviää, keihin henkilöihin henkilöstövähennykset kohdistuvat.

-Se on heille raskas paikka, ja yritämme yhdessä luottamushenkilöiden kanssa päästä parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

 

Pääluottamusmies Juutin mukaan henkilöstön tunnelmat ovat ymmärrettävästi apeat.

-Kyllähän ihmisiä mietityttää, sattuuko työn loppuminen omalle kohdalle. Ja pitää muistaa, että eläkeputkeen joutuminen on kova irtisanomiskeino, ei mikään pehmeä ratkaisu.

Kaplinin mukaan Nordkalk on käynyt Suomen lisäksi yt-neuvotteluja myös Ruotsin, Viron ja Puolan yksiköissään.

-Neuvotteluja on käynnissä nytkin, ja myös Ruotissa, Virossa ja Puolassa tulee henkilöstövähennyksiä tuotantokapasiteetin muutosten seurauksena.

Muuttunut markkinatilanne ei Kaplinin mielestä tarkoita, että tilanne olisi poikkeuksellisen synkkä. Vaikea se kuitenkin on.

-Rakennusteollisuuden volyymit ovat pudonneet ja alan näkymät synkät. Paperi on tasaisessa vaiheessa mutta rakennemuutoksen odotetaan jatkuvan. Tätä taustaa vasten meillä on ollut kapasiteettia rakennettuna enemmän kuin tulevaisuuden kysyntä vaatii.

 

27 Lappeenrannan henkilöstövähennykset

17 Paraisten henkilöstövähennykset

7 Lohjan Tytyrin henkilöstövähennykset

Heikki Sopanen