Kuukausi: lokakuu 2013

  • Maakunnan bisnes uskoo tulevaisuuteen

    MENESTYVIMMÄKSI MAAKUNNAKSI. Yrittäjä ja strategian tekijät ovat yhtä toiveikkaita Etelä-Karjalan elinkeinoelämän näkymistä.

  • Tuulivoimalaa vielä odotettava Lemillä

    LEMI. Voimalan rakentaminen on mahdollista aikaisintaan 2015-2016. Sijoituspaikoiksi on valittu kolme kohdetta valtatie 13:n läheisyydestä.

  • Veden muisti on pitkä

    Vesistöt. Etelä-Karjalan vesistöt tarvitsevat hoivaa ja aikaa. Rakkolanjoki ja Kirkkojoki saivat synkimmät arviot.

  • Kirjailija karttaa levotonta menoa

    Kirjat. Kaiho Nieminen pitää kiinni 40 vuoden aikana omaksumistaan työtavoista. Uutuuskirjan hulttiopoika saa rellestää kirjailijankin…

  • Musiikki sai mahdollisuuden

    Lappeenranta. Kulttuuritoimi laskee kaikki säästöt uusiksi. Taidekoulut vähentävät henkilöstöä.

  • Tarkasti punniten Lappeenrantaan

    Vaatekauppa. Leena Taillonilla on naisten vaateliike Helsingin keskustassa. Toisen hän avasi Lappeenrantaan.

  • Yliopistolla yt-neuvottelut

    Yliopisto. Lappeenrannan teknillisen yliopiston säästötarpeet veisivät 15 työpaikkaa ja lomautettavaksi joutuisi runsas neljännes henkilöstöstä.

  • Pannu kuumana kaikilla kulmilla

    Imatra | Kahvilat ovat omaleimaisia Imatrankoskella. Ne aikovat laventaa aukioloa ja ruokatarjontaa.

  • Lisävedelle avataan jo uomaa

    Lappeenranta. Osmankäämin niitto Haapajärvestä oli iso urakka. Seuraavaksi käydään Kalliokosken ojan kimppuun.

  • Haapajärvi koheni uimakuntoon

    Lappeenranta. Kunnostus ja kuiva kesä kirkastivat vettä. Uudelleen liettymisen vaara on suuri.