Yksi oikea ravintola, per favore

Ravintola. Ensi kesänä, jos viranomaiset sallivat, ristorante Con Amore avaa terassin ja jäätelökioskin. Hakusessa on myös paikka, jossa olisi enemmän italialaisen ravintolan tunnelmaa.

Liisa Kukkola

Lappeenranta. Kelpaa nauttia italialaista kahvia, kun taustalla pajattaa ehta italialainen radiokanava. Aleksandra Samsonovan ja Pasquale Viterittin ravintola Con Amore yrittää olla niin italialainen kuin avarissa kauppakeskustiloissa on mahdollista.

Lappeenrantalaisten suosikiksi nousseen Con Amoren omistajilla ei ole viimeiseen vuoteen ollut vapaa-ajan ongelmia. Kotona on ehditty käydä nukkumassa. Lappeenrantaan muuttanut pariskunta on kotiutunut uuteen kotikaupunkiinsa, vaikka se edelliseen verrattuna pieni onkin.

-Ihmiset ovat toisenlaisia kuin Helsingissä, johon mahtuu kaikenlaista. Lappeenranta on kiva kesäkaupunki, vaikka kesä tarkoittaakin sitä, että vapaa-aikaa vietetään enimmäkseen ulkona ja satamassa eikä kauppakeskuksen ravintolassa, Pasquale Viteritti sanoo.

Ensi kesänä suvista päivää voi kenties viettää conamorelaista ruokaa nauttien. Viteritti on suunnitellut tilojen laajentamista ulkosalle.

-Jos viranomaiset sallivat, rakennamme ensi kesäksi Weeran vieressä olevalle parkkipaikalle terassin ja avaamme myös jäätelökioskin, jossa myydään aitoa italialaista jäätelöä. Katsotaan nyt, jos saamme luvat, Viteritti sanoo.

Suunnitelmia ja ravintolahaaveita pariskunnalla on muitakin.

Kauppakeskusravintola oli hyvä paikka aloittaa ravintolatoiminnan pyörittäminen, koska siellä riittää asiakasvirtaa. Toisaalta.

-Tämä on oikein hyvä lounaspaikka, mutta iltaisin, kun kaupat menevät kiinni, ihmiset eivät osaa enää tulla tänne, Aleksandra Samsonova sanoo.

-Eikä näin avarissa tiloissa ole oikean italialaisen ravintolan tunnelmaa. Unelmoimme paikasta, jossa olisi yksi huone pöydän vapautumista odottaville ja alkudrinkkien ottamiselle ja jossa asiakkaat haluaisivat viettää koko illan ja syödä koko illallisen alku- ruoista jälkiruokiin, Viteritti jatkaa.

Sellaista tilaa pariskunta on Lappeenrannasta etsinyt, omalla sisäänkäynnillä varustettua ravintolaa. Nykyisen sijaan tai sen lisäksi.

Con Amoren alkuaikoina yrittäjiksi ryhtyneellä pariskunnalla oli rankkaa.

-Alussa turhautui, kun ongelmia syntyi muusta kuin omasta toiminnasta. Vaikka teki asiat kuinka hyvin tahansa, jonkun toisen toiminta tai toimimattomuus aiheutti ongelmia, Samsonova sanoo.

Nyt ongelmille, kuten takkien painosta kaatuileville tuoleille, voi hiukan nauraakin. Tuolit ovat vankkaa tekoa ja sellaiset kuin yrittäjät haluavatkin.

Ristorante Con Amore

Kauppakeskus Weerassa

Italiasta ruokaa, kahvia ja juomia: pizzaa, pastaa, lihaa, kalaa, salaatteja, alkuruokia Ma-To avoinna 9-19 Pe-La avoinna 9-21 Su ja pyhäpäivisin suljettu Viiden ruokalajin lounas ma-pe 11-15

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola