Mikä yhdistää Sami Hedbergiä, sodanajan lauluja ja Ti-Ti-nallea? Ne ovat kaikki täyttäneet esiintymispaikkansa, Lappeenrannan kaupungintalon liki 700-paikkaisen Lappeenranta-salin tänä vuonna.
Eivätkä ne ole yksittäisiä onnistumisia. Lappeenranta-salin upottava katsomo on yhä useammin täynnä, olipa siellä valtakunnallinen huippuesiintyjä tai tavallinen paikallinen harrastaja. Danny tai taidekoulu Estradi.
Lappeenranta-sali on Lappeenrannan ykkösnäyttämö erityisesti kulttuuritarjonnassa. Tapahtumatarjonta on monipuolista, mutta myös lisääntynyt jatkuvasti tapahtumien lukumäärän perusteella.
— Samojen järjestäjien tapahtumat toistuvat vuosittain. Stand up -esiintyjät ovat löytäneet meidät viime vuosina, Lappeenrannan kaupungin käyttöteknikko Teemu Myyryläinen selittää kehitystä.
Myyryläinen ja kaupungintalon kolme virastomestaria vuokraavat Lappeenranta-salia tapahtumajärjestäjille, sopivat käytännön järjestelyistä näiden kanssa ja vastaavat tapahtumien teknisistä järjestelyistä.
Myyryläinen myös pitää epävirallista tilastoa Lappeenranta-salin käytöstä. Tunnusluvut kertovat, että salin loppuunmyydyt tapahtumat, käyttöpäivät ja täyttöaste ovat lisääntyneet vuosittain 2010-luvulla.
Samalla vuosikymmenellä Lappeenrannan Rauhaan on rakentunut Pohjoismaiden suurin matkailukeskus, jonka areenasta uumoiltiin tapahtumatarjonnan ykköspaikkaa kaupunkiin ja koko maakuntaan.
Myyryläisen mukaan Rauhan kylpylä ei ole näkynyt Lappeenranta-salin varaamisessa. Sali on yhä ainoa paikka järjestää esimerkiksi isompia konsertteja, sillä kynnys on korkea läheiseen Kisapuistoon.
Lappeenranta-salissa järjestetyn kulttuuritapahtumien yleisökeskiarvo oli vuosina 2011 ja 2012 noin 440, mutta on noussut lähemmäs 500:tä tänä vuonna. Kulttuurin osuus tapahtumista on ollut noin 65 prosenttia.
Imatran kulttuuritalo Virran Karelia-salin vetovoima on ollut aiempaa vähäisempää järjestäjien ja yleisön keskuudessa tänä vuonna. Vähentyneiden tapahtumien yleisökeskiarvo on pudonnut lähes viidenneksen.
— Teatterissakin on ollut hiljaisempaa ja ihmiset ostavat lipun myöhemmin. Olisiko se yleinen taloustilanne? Silloin pienet huvitukset ovat yleensä suosiossa, myynti- ja markkinointipäällikkö Susanna Laine pohtii.
524-paikkaisen Karelia-salin kulttuuritapahtumien yleisökeskiarvo oli runsaat 270 vuonna 2012. Tänä vuonna yleisöä on ollut keskimäärin 225, mutta esimerkiksi Dannyn jäähyväiskiertue (20.12.) nostanee lukua.
Kestosuosikit
Lappeenranta-salissa on 691 paikkaa.
Salissa on sekä kokous- ja seminaaritapahtumia että kulttuuritapahtumia.
2010-luvun kulttuuritapahtumista salin ovat vuosittain täyttäneet Fashion by Night -tapahtumat, koomikko Sami Hedbergin esitykset, Lappeenrannan tanssiopiston esitykset, Lappeenrannan kaupunginorkesterin Kaamos katkolle -konsertit, laulaja Jari Sillanpään konsertit, taidekoulu Estradin esitykset ja Ti-Ti-nalle-lastenkonsertit.
Petteri Värtö