Todd Brown oli kentän kingi

Lappeenranta. Energisesti pelannut Namika Lappeenranta päihitti kaimaseuransa Namika Lahden levypallopelissä. Voitto oli lappeenrantalaisille kauden neljäs.

Kirjoittaja:
Kalle Sipiläinen

Ainoastaan Todd Brown jäi Namika Lappeenrannan ulkomaalaisosastosta jouluksi Suomeen syömään kinkkua ja laatikoita.

Brown pursuikin pelihaluja, kun pelit korisliigassa jatkuivat lauantaina kaimaseura Namika Lahtea vastaan.

Laituri pussitti 29 pistettä ja esiintyi muutenkin tehokkaasti, kun vaikean alkukauden kahlanneet lappeenrantalaiset nappasivat kauden neljännen voittonsa pistein 85—67.

— Sillä oli varmasti elämänsä pisimmät kaksi viikkoa. Täällä ei ollut ketään paikalla joukkueesta, ja se on istunut yksin kämpässään. Veikkaan, että on odottanut, että pääsisi pelaamaan palloa, myhäili Namika Lappeenrannan päävalmentaja Lassi Tuovi ottelun jälkeen.

 

Edeltäjältään Jarmo Laitiselta Tuoville oli jäänyt takaraivoon oppi, ettei loppuvuoden välipäivien pelejä voiteta koskaan millään kauniilla esityksillä.

— Nämä pelit voittaa se, kumpi taistelee enemmän ja paremmalla energialla. Kolme vuotta sitä hoettiin tässä samassa tilanteessa.

Ennen ottelua Namika Lappeenranta oli sarjan huonoin levypallojoukkue, Lahti puolestaan toiseksi paras.

Korin alla isäntä-Namika päihitti kuitenkin vieraansa 44—28. Lahti sai ottelussa vain kuusi hyökkäyslevypalloa.

— Se oli suurin syy. Taistelimme ja olimme nälkäisiä, Tuovi näki voiton avaimiksi.

 

Alkukaudella loukkaantuneen Eero Aaltosen paluun myötä Namika on saanut myös kaivattua leveyttä kokoonpanoonsa. Energiaa tarvittiin etenkin Lahden tehomiestä Robert Arnoldia vastaan puolustamisessa.

— Pelasimme lokakuun puolivälissä viimeksi tällä koko miehistöllä, kolme ensimmäistä peliä. Emme olisi niin huono levypallojoukkue, jos pääsisimme

näin kierrättämään, arvioi Lassi Tuovi.

Namika | Lahti 85—67

Ottelun ratkaisu

Namika Lappeenranta napsi komeat 44 levypalloa, joista 21 hyökkäyspäässä. Lahdelle sattui huono heittopäivä: kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentiksi vieraille kirjattiin pyöreä nolla (0/11).

 

Urheilutalon tähti

Namika Lappeenrannan Todd Brown heitti 29 pistettä, joista 20 ennen puoliaikaa. Lisäksi Brown napsi kahdeksan hyökkäyslevypalloa ja antoi kuusi koriinjohtanutta syöttöä.

 

Illan hook

— Turha niitä on muistella huonoja muistoja elämässä, Namika Lahden valmentaja Ilkka Palviainen kuittasi kysymyksen, milloin joukkue on viimeksi jäänyt nollille kolmen pisteen heitoissa.

 

Emme olisi niin huono levypallo-joukkue,

jos pääsisimme näin kierrättä-mään.

Lassi Tuovi

Namika | Lahti 85—67

Kalle Sipiläinen