Lappeenranta. Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Olli Saarelan mielestä kaupunginorkesterin ja Kymi Sinfoniettan välille ehdotettiin satunnaista yhteistyötä, ei yhdistymistä.
Lappeenranta. Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Olli Saarelan mielestä kaupunginorkesterin ja Kymi Sinfoniettan välille ehdotettiin satunnaista yhteistyötä, ei yhdistymistä.
Raja. Rajavyöhyke kapenee useassa kohdassa Etelä-Karjalassa. Vyöhykelupien tarve vähenee.
Lappeenranta. Kuorttisen luomukanala asioi suoraan kauppojen kanssa ja on siten välttynyt tuottajahinnan laskulta.
KIVITEOLLISUUS. Raakakiven louhinta työllistää Etelä-Karjalassa. Palin Granitin toiminta on painottunut jo vuosia Kaakkois-Suomen graniittialueille.
Lappeenranta. Merja Skyttä on tehnyt lappeenrantalaisen kansantanssiosaamisen tunnetuksi koko maassa.
Lappeenranta. Kauppatieteen ja tuotantotalouden opiskelijat ottivat toisen kerran mittaa toisistaan ulkojäällä.
SAIMAANNORPPA. Apukinosten teko vaatii asiantuntemusta ja hyvän suunnitelman. Kaikkein kehnoimpien talvien varalle valmistellaan lumitykkien ja keinopesien käyttöä.
Kirjat. Lappeenrannan ja Imatran ostetuimmat romaanit noudattelevat valtakunnan listoja. Tietokirjoissa paikalliset teokset syrjäyttävät valtakunnan nimiä.
Lemi. Kunnanhallitus tarjoaa jokaista neljää palkatonta päivää kohti henkilöstölle yhtä palkallista vapaapäivää.
LAPPEENRANTA. Kahilanniemen golfkentän viereen rakentuu kahden miljoonan euron monitoimitalo. Rakennus on valmis 1. toukokuuta 2014.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |