Categories
Artikkelit

Lomavauhti haettiin Kuolimolta

Savitaipale. Koululaiset testasivat retkiluistelutapahtuman jään. Makkara ja kaakao maistuivat urheilusuorituksen jälkeen.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen

MUSIIKKI soi ja nuotiosavu tuoksui tuttuun tapaan Kuolimon jäällä perjantaina. Savitaipaleen retkiluistelutapahtuman koululaisluistelu keräsi paikalle arviolta 500 lasta pääasiassa Lemiltä ja Savitaipaleelta.

Pari päivää kestänyt pakkanen oli tehnyt ihmeitä Olkkolanrannalle. Vesihyhmän sijasta luistimet kiisivät pitkin sileää ja kirkasta jäärataa.

-Jää on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Railoja ei ole juuri ollenkaan, Savitaipaleen kunnan liikuntasihteeri Timo Mikkola mainosti.

Sää suosi luistelijoita joka suhteessa, sillä tuulikin pysyi heikkona. Viiden kilometrin mittaisen radan kiertäminen ei ollut temppu eikä mikään innokkaille liikkujille.

-15 kilometriä on jo luisteltu, mutta 20 kilometriä on tavoitteena, kertoi 11-vuotias lemiläinen Jasper Varis. Hän piti kavereineen välillä makkaransyöntitaukoa ennen luistelun loppuhuipennusta.

 

KUOLIMON jäälle aurattu viiden kilomerin mittainen matkaluistelurata on lauantain jälkeen luistelijoiden vapaassa käytössä niin kauan kuin luistelukelejä riittää. Radalta on yhteys myös kymmenen kilometrin päähän Rovastinojalle.

Savitaipaleen urheilijoiden luistelujaosto järjestää retkiluistelutapahtuman nyt 13. kerran. Ainoastaan yhtenä vuonna luistelut on jouduttu perumaan huonon jääkelin vuoksi.

 

Retkiluistelu lauantaina

Kuntoluistelu kello 9 alkaen.

Yleisöluistelu kello 12-21.

Roihuluistelu ja Tuliteatteri Petrolin esiintyminen kello 19.

500 koululaista osallistui luisteluun.

Anne Kokkonen