Simolantien varteen nousee 300 asuntoa

Asuminen. Lemminkäinen mielisi rakentamaan keskustan kupeeseen kesän jälkeen. Ratakadun risteyksen iso liikenneympyrä odottaa Leirin ostoskeskuksen etenemistä.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju

Lappeenrannan Simolantien varren pienteollisuus- ja varastoalue muuttuu asuinalueeksi. Rakennusliike Lemminkäinen toivoo pääsevänsä rakentamaan loppukesästä. Kevättalvella ennakkomarkkinointiin tuleva asuinliiketalo nousisi alueen keskustan puoleiseen päähän Opintien risteyksen tuntumaan.

Radan ja Simolantien väliin on tarkoitus kaavoittaa yhteensä noin 300 asuntoa ja liike- sekä toimistotiloja.

Lemminkäisen aluejohtaja Seppo Tokkola on katsonut auton matkamittarista, että rakennuspaikalta on 800 metriä kauppatorille.

-En epäile yhtään, ettei tämä alue kiinnostaisi. Tähän asti se on ollut vähän unholassa.

Enintään viisikerroksiset talot olisivat vaaleita. Katutasossa voi olla liiketiloja. Kortteli työntyy nykyistä lähemmäs Simolantietä, koska Simolantien suuntainen  liittymäkatu poistuu.

 

Kesämäen koulun suuntaan Opintielle pääsee jatkossa liikennevalojen läpi. Simolantien ja Opintien risteykseen kaavaillusta liikenneympyrästä luovuttiin.

Sen sijaan alueen Ratakadun puoleiseen päähän saattaa tulla iso liikenneympyrä. Se korvaisi nykyisen Ratakadun, Lavolankadun ja Simolantien risteyksen. Kevyt liikenne kulkisi maan ali.

Simolantien asuinalueelta pääsee jatkossa oikotietä myös Tykin puolelle. Tykin ja kerrostaloalueen välissä olevan vähäliikenteisen radan ali pääsee tunnelia pitkin.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina alueen ensimmäisen vaiheen kaavan. Se oli jo kertaalleen hyväksytty, mutta ELY-keskus vaati kaavan uuteen valmisteluun muun muassa puutteellisten meluselvitysten takia.

Kaupunginarkkitehti Erkki Jouhki uskoo, että myös kaavan toinen vaihe saadaan tehtyä tänä vuonna.

-Kaavan sisältöä saatetaan hieman muuttaa niin, että huoltoaseman päähän aluetta tulisikin toimistotilaa.

 

Isot liikenneratkaisut ympyröineen odottavat Leiriin kaavaillun kauppakeskuksen etenemistä. Prisman ja Kesämäen koulun väliin kaavailtu kauppakeskus on tällä hetkellä ikäänkuin kaupungin pöytälaatikossa. Jouhki uskoo, että kohta noitakin kaupan neliöitä tarvitaan.

-Jos kaupan ennusteet toteutuvat vähänkään sinne päin, niin ei mene montakaan vuotta, kun Leirin alue tarvitaan. Ei kaikki kauppa mahdu ydinkeskustaan.

Huolimatta tarkentuneista meluselvityksistä ei melu ole Jouhkin mielestä sen kummempi ongelma.

-On ihan tavallista, että asutaan vilkkaiden sisääntuloväylien varrella.

Jouhki kehuu Simolantien uudistuvan reippaasti edukseen.

-Siitä tulee hieno alue lähelle palveluja. Paikka on loistava. On koulut, päiväkodit ja kaupat siinä äärellä ja keskusta kävelymatkan päässä.

Anne Kotiharju