Yliopistolle tutkimusyksikkö Varkauteen

Heikki Sairanen

Kirjoittaja:
Lappeenrannan teknillinen yliopisto perustaa Varkauteen uuden energiatekniikan tutkimusyksikön. Se on osa yliopiston Savo Sustainable Technologies -alueyksikköä, johon kuuluvat myös Mikkelissä ja Savonlinnassa toimivat yksiköt.

Uusiutuvan energian teknologioiden tieteelliseen tutkimukseen keskittyvästä Varkauden yksiköstä kasvaa tulevien 3-5 vuoden aikana noin 10-15 tutkijan tutkimusjohtajavetoinen asiantuntijaryhmä, joka toimii yliopiston strategisilla painopistealueilla: vihreä energia ja teknologia, kestävän kilpailukyvyn luominen sekä kansainvälisenä Venäjä-yhteyksien rakentajana toimiminen.

-Uudessa toimintamuodossa yhdistetään akateemisesti korkeatasoinen ja elinkeinoelämän kannalta relevantti tutkimus. Jatkossa yksikkö voi toimia myös uuden yritystoiminnan käynnistäjänä, sanoo Varkauden yksikön vt. tutkimusjohtaja, professori Jari Hämäläinen.

Tutkimusyksikön perusrahoituksesta vastaavat yliopisto, Varkauden kaupunki sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Yliopistolla on jo aiemmin sijainnut yksikkö Varkaudessa. Uusi yksikkö on entistä tiukemmin fokusoitu yliopiston strategiaan ja tieteelliseen tutkimukseen.

Heikki Sairanen