Lappeenrannan menot pysyivät hyvin kurissa

Lappeenranta. Satunnaiset tulot käänsivät tilinpäätöksen plussalle. Velkaantuminen jatkuu yhä. Ensi vuonna se pitäisi saada taittumaan.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari

Lappeenranta teki viime vuonna plusmerkkisen tilipäätöksen. Taustalla ei ole pelkästään hyvä taloudenpito, vaan tuloksen käänsi positiiviseksi verottaja, jonka tilitykset sattuivat osumaan viime vuoden lopulle eivätkä tämän vuoden puolelle. Vastaavia eriä ei ole kaupungille jatkossa luvassa.

Myös kaupungin menot pysyivät hyvin kurissa, sillä kaikki toimialat kestivät alkuperäisissä talousarvioissaan.

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva korostaa, että tasapainoinen tilinpäätös antaa hyvän pohjan tulevaisuudelle.

Silti pysyviä muutoksia kaupungin talouteen saadaan vasta pitkällä aikavälillä. Tämä edellyttää jatkuvaa menojen tarkkailua jo tehdyn veronkorotuksen lisäksi.

– Lappeenrannan elinkeinopoliittisena tavoitteena on uusien työpaikkojen luominen ja siihen perustuva asukasluvun kasvu. Asukasluvun kasvaessa ja palvelujen kysynnän lisääntyessä keskuskaupungin talouden tasapainottaminen on haasteellista, mutta pitkän aikavälin ennusteissa Lappeenrannan seudun kehitys näyttää positiiviselta.

 

Vuoden 2013 talousarviossa tulos budjetoitiin 4,5 miljoonaa euroa miinukselle, mutta lopullinen tulos on 2,9 miljoonaa euroa plussalla. Tilikauden ylijäämäksi kirjattiin 2,3 miljoonaa euroa. Luvuissa ei ole mukana Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, Eksoten alijäämäinen tulos.

Tilinpäätös on nyt valmistunut ja kaupunginhallitus käsittelee sitä maanantaina. Valtuusto hyväksyy sen kesäkuussa.

Tiukasta menokurista huolimatta kaupunki velkaantui viime vuonna yhä vauhdilla. Isoja investointeja varten kaupunki otti 16,4 miljoonaa euroa lainaa. Määrä on kuitenkin kolme miljoonaa euroa suunniteltua vähemmän.

Valtuusto hyväksyi viime vuonna taloussuunnitelman, jonka mukaan velkaantuminen pitäisi saada loppumaan ensi vuoden aikana. Jo viime vuonna velkaantumisvauhti saatiin hidastumaan.

Vuoden lopussa Lappeenrannan kaupungilla oli asukasta kohden lainaa 3?012 euroa. Edellisvuoden lopusta potti kasvoi 218 eurolla.

Timo Laitakari