Raastuvankatu 9 saa uuden omistajan

Lappeenranta. Rakennusliike Jatke ostaa entisen suojeluskuntatalon sotaorpojen ja sotaleskien säätiöltä Raastuvankadulla.

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen

Raastuvankatu 9 Lappeenrannan keskustassa saa uuden omistajan. Rakennus on ollut Lappeenrannan sotaorpojen ja sotaleskien säätiön omistuksessa, mutta tänään perjantaina se siirtyy rakennusliike Jatke Oy:lle.

Jatke teki jo vuosi sitten esisopimuksen Raastuvankatuun, Koulukatuun ja Kirkkokatuun rajautuvan tontin ostamisesta Lappeenrannan sotaorpojen ja sotaleskien säätiön kanssa. Samalla Jatke teki sopimukset tontin sekä kiinteistöjen kehittämisestä.

Raastuvankatu 9 on ollut tyhjillään jo pari vuotta.

Eksote joutui lähtemään pois rakennuksesta, koska siinä todettiin kosteusongelmia.

-Täytyy myöntää, että yksi huoli siirtyy nyt meiltä pois, sanoo Lappeenrannan sotaorpojen ja sotaleskien säätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Hiltunen.

Hiltunen myöntää, ettei säätiöllä olisi ollut rahkeita peruskorjata rakennus. Korjaus on miljoonaluokkaa.

 

Talossa ovat olleet vuokralaisina muun muassa posti, kirjasto, verotoimisto, Lappeenrannan kaupungin keskushallinto sekä Eksote.

Entinen suojeluskuntatalo vaihtaa omistajaa tänään perjantaina allekirjoitettavalla kauppasopimuksella.

Rakennusta ei pureta, koska se on arvorakennusten luettelossa.

-Vanha rakennus jatkojalostetaan, sanoo Jatkeen aluejohtaja Jari Salonen.

Tonttia ei ole rakennettu täyteen. Koulukadun puoleisessa rakennuksessa sijaitsee Eksoten neuvolakeskus, joka aloitti toimintansa elokuussa 2012.

-Neuvolatoiminta jatkuu nykyisen vuokrasopimuksen mukaisesti, Salonen toteaa.

 

Rakennusliike Jatke näkyy jatkossa myös Koulukadun toisella puolella City-korttelissa. Rakennusliike rakentaa VVO:lle asuin-liiketalon Koulukadun varteen Sampo-pankin viereen.

 

Raastuvankatu 9

Lars Sonckin suunnittelema klassistinen rakennus valmistui 1931 rikkihappotehtaan pääkonttoriksi.

Talo rakennettiin aiemmin palaneen keisaritalon eli Fontellin talon paikalle.

Sodan aikana rakennus toimi suojeluskuntatalona. Kun suojeluskuntajärjestö kiellettiin, talo siirtyi sotaorpojen ja sotaleskien säätiön omistukseen.

Lähde: Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Rakennettu Lappeenranta.

Heikki Sairanen