Joutsenon runokeiju

Runot. Helvi Kaskimaa-Salonen kirjoittaa joka päivä runoja. Niissä hän lähettää terveisiä muun muassa Putinille ja Obamalle.

Liisa Kukkola

Lappeenranta. Pirtin pöydän kulmalla on kolme isoa vihkoa.

Sinisestä löytyy kirjojen nimiä. Helvi Kaskimaa-Salonen, 89, kirjoittaa siihen, mitä kirjoja hän on kirjastoautosta lainannut.

Ne kaksi muuta eivät ole tilastoja vaan tiukasti omaa tekstiä. Kirjavakantisen vihkon sivut ja rivit ovat kirjaimellisesti täpötäynnä päivien tapahtumia.

-Eilisen kohalla lukkoo: Paltan sihteeri soitti ja sanoi, että pitää laittaa kirje ja maksaa 25 euron jäsenmaksu. Etelä-Saimaan toimittaja soitti ja sanoi tulevansa perjantaina kymmeneltä. Voi, voi, kirjoittaja lukee vihkosta omaa tekstiään.

Punaisesta vihosta löytyy toimittajan vierailun varsinainen syy. Siihen ensi syyskuun toinen päivä 90 vuotta täyttävä entinen emäntä kirjoittaa joka päivä runoja. Vihkon välissä on myös tyhjiä kirjekuoria ja muita paperilappusia.

”En voi lopettaa loitsujen tekoa ja kasvattaa näin lappusten kekoa”, lukee runossa, jonka Helvi on kirjoittanut kuopukselleen Antille. Kun runo on tullakseen, se syntyy ensimmäiselle tyhjälle paperille, oli se mikä tahansa.

Runojen takia Helvi on myös ottanut yhteyttä kirjoittajayhdistys Palttaan. Materiaalin puutteeseen ei jäsenyys ainakaan kaadu.

 

Pirtin pöydällä on myös kovakantinen, aivan uusi yli satasivuinen kirja. Siihen on painettu Helvin runoja.

Kummipoika Simo Venäläinen ja tämän puoliso Ritva Pakarinen keräsivät viime talvena ympäri taloa löytyviä runolappusia ja päättivät, että nyt tehdään oikea kirja, jotta jälkipolvien ei tarvitse lukea äidin ja mummon runoja kenkälaatikosta yksi kerrallaan nostellen.

Helvi koputtaa sormella omaa päätään, kun häneltä kysyy, mistä runot saavat aiheensa.

-Millo mistäkii. Iha kaikest.

Koskettavia muttei millään tapaa sievisteleviä runoja on omasta perheestä, viidestä lapsesta, 25 lapsenlapsesta, sisaruksista. Mutta myös kotimaisesta ja kansainvälisestä politiikasta. Esimerkiksi sote-ratkaisu ja Ukrainan tilanne ovat saaneet Helvin pohtimaan asioita runomitalla.

Runokirja ei ole perinteinen omakustanne vaan moderni, tosin kallis versio. Runokirja on tehty valokuvakirjana, yli satasivuisessa kirjassa yhden sivun hinnaksi tulee lähes euro.

Runoja Helvillä olisi vielä kahteen, kenties kolmeenkin samankokoiseen kirjaan.

-Täss ollaa kissojen ja koirien kanss etitty laatikkoo, joka on täynnä runojani.

 

Yhteiskunnalliset asiat ja kantaa ottaminen eivät ole Helville uusia asioita. Vuonna 1956 hänet valittiin Joutsenossa ensimmäiseksi maalaisliittolaiseksi naisvaltuutetuksi.

-Vähättelivät ne puoluetoverimiehet ainoaa naisvaltuutettua eivätkä olisi millään antaneet valita minua piirikokoukseen, jossa päätettiin Kekkosen valitsijamiesehdokkaista.

Sinne Helvi Kaskimaa-Salonen kuitenkin meni.

-Tuolla on piirongin laatikoss Kekkosen kuva, johon hän on kirjoittanut omakätiset kiitokset, vaikkei minua varsinaiseksi valitsijamieheksi valittukaan. Lasi kuvasta on vuosien varrella mennyt rikki.

Mielipiteiden ja kantaa ottamisen takia sanomista tuli aikanaan päivittäin ihan omassa tuvassakin, jossa Helvi on asunut 65 vuotta. Naimisissa Helvi ehti olla 59 vuotta ennen. Aviomies on ollut kuolleena kuusi vuotta.

-Kun minulta kysyttiin, miten on mänt, vastasin, että mistään ei olla samaa mieltä, mutta hyvin on mänt.

 

Kun Helvi Kaskimaa aikoinaan nuorena naisena kipitti ystävätärten kanssa Rientolan tansseista käsikynkkää kotiin, tytöt lauloivat matkalla osaamiansa lauluja. Helu jatkoi omin sanoin siitä, mihin laulujen sanat päättyivät.

Myös toisten runot tulivat tutuksi. Helvi Kaskimaa on lausunut yhdessä jos toisessakin joutsenolaisessa juhlassa suomalaisten rakastamia runoja.

-Rientolassa oli Kullervon vuosijuhlat ja 500 ihmistä kuulemassa, kun lausuin Saima Harmajan Keijukaissatua. Yks kaks runo katkes päässä, ja mie hätäilin yleisölle, että nyt mie en muista. Ja sillä samalla sekunnilla mie sitte muistinkii, miten se runo jatkuu.

-Jos mie olisin vaan rauhassa odottanut, mutt ku olen nii dramaattinen ihmine, että piti heti hätäillä. Ystävät siitä aina muistuttivat: mänithän siekii kerran hiljakseks.

Yks kaks runo katkes päässä.

Helvi Kaskimaa-Salonen

Jutta, Jyrki, Timo Soini ja Juha Sipilä

johan on herroilla vipinä

kun päättävät kaikki yksissä tuumin

kerrotaan kansalle tää uutinen kuumin:

Valtakunnassa kaikki on hyvin!

Voi, voi nämä herrojen touhut

ne asettaa kansalle kahleet ja loukut

Mie en voi muuttaa mittää

tätä vaan kestää pittää.

Täähä on kuin huumetta kansalle!

Voi, voi kun ei enää tarviais nostaa huumeen hintaa kun tää nykyinenkin korventaa rintaa.

Kirjoitettu 24.3

 

 

Huomio! Huomio! sellaiset herrat

kuin Putin ja Obama

ovat Ukrainan kansojen takana.

Pysykää Suomen herrat erossa siitä,

eikös meillä itsellä jo tarpeeksi kriisiä riitä.

Kirjoitettu 2.3.

 

Avoimia työpaikkoja

Kohtalaisella maatilalla saa

lehmien, hevosien, sikojen, lampaiden ja kanojen hoitoon kykenevä ja traktorin ajoon pystyvä nainen paikan.

Myöhemmin, mikäli hakija katsotaan soveliaaksi, on avioliitto mahdollinen.

Pyydetään ystävällisesti lähettämään

hakemukset tämän lehden konttoriin

nimimerkillä ”Laiskat älkööt vaivautuko

Kirjoitettu 12.2.

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola