Pien-Saimaan tila kohenee

Vesiensuojelu. Veden laatu parani Taipalsaarentien länsipuolisilla vesialueilla. Mankaselkä oli ainoana heikossa hapessa.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen

Myönteiset merkit vahvistuvat läntisellä Pien-Saimaalla. Maaliskuun alkupuolella otettujen näytteiden mukaan veden laatu oli selvästi kohentunut edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Veden laatu oli nyt parempi koko Taipalsaarentien länsipuolisella vesialueella. Huomattavaa parannusta oli tapahtunut Riutanselän, Jokilahden, Taipalsaaren kirkonkylän sekä koko Maaveden alueella.

-Käänne tapahtui oikeastaan jo viime vuoden puolella. Useimmilla viime vuoden näytteenottokierroksilla veden laatu oli parempi kuin aikaisemmin, Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Pena Saukkonen vahvistaa.

Katteettomaan optimismiin ei ole syytä. Ainakin osa tuloksista voi olla monen hyvän sattuman summa.

-Suojelutoimien vaikutus näkyy vasta pitemmällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä voi tulla vielä huonojakin tuloksia.

Viime talvena Pien-Saimaan myöhäinen jäätyminen paransi merkittävästi järven happitilannetta. Humuksen kertyminenkin jäi odotettua vähäisemmäksi, vaikka loppuvuonna satoi paljon.

-Huomattavaa parannusta on tapahtunut. Toivotaan, että suunta jatkuu tällaisena.

 

Korkea humuspitoisuus ja veden värillisyys heikensivät veden laatua Vehkataipaleella ja Mikonsaaren edustalla. Veden laatu oli kuitenkin hyvä kaikilla Taipalsaarentien itäpuolisilla näytepisteillä.

Kaupunginlahdella ja Mertaniemen edustalla havaittiin lievää hygienistä likaantumista. Heikot jäät estivät näytteenoton Pappilansalmessa.

Taipalsaarentien länsipuolella veden laatuluokitus oli eriasteisesti hyvä Koneenselkää ja Lavikanlahtea lukuunottamatta. Lavikanlahdelta tulevat sameat ja ravinteikkaat humusvedet vaikuttivat jälleen Koneenselän veden laatuun. Humuksen, värin, hapen ja fosforin osalta tilanne oli kuitenkin selvästi edellistalvea parempi.

 

Maavedellä veden laatu oli selvästi parempi kuin edellistalvena. Erityisesti koheni happitilanne, mutta myös humuksen, värin ja fosforin arvot paranivat. Vain Piispalanselän vesi oli tummempaa kuin muualla Maavedellä.

Mankaselkää vaivasi pohjan heikkohappisuus, muualla happea oli hyvin tai jopa erinomaisesti. Vesi oli harvinaisen kirkasta.

Anne Kokkonen