Ei mikään miellyttäjä

Imatra. Teemu Salohalme on aina kamppaillut kysymyksen kanssa, miten voisi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto

Teemu Salohalmeella ei ole pitkä matka töihin tai harrastuksiin. Kumpikin tapahtuu omien korvien välissä. Ammatiltaan Salohalme on kirjoittaja tai oikeastaan vapaa taiteilija. Miehen käsikirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä Yksinäinen saarnipuu nähdään tänään helatorstaina Korvenkylän seuratalolla.

Vapaa-ajallaan Salohalme harrastaa erilaisia pulmaleluja ja pitää niistä blogia. Kirjoittamisessa ja pulmaleluissa on Salohalmeen mielestä paljon yhteistä. Molemmissa on pakko haastaa itsensä älyllisesti. Palkintona on oivaltamisen iloa.

— Kirjoittaminenkin on mielestäni suurelta osin ongelmanratkaisua. Ennen kuin saa synnytettyä kokonaisen kuvan, on ratkaistava, miten teema, rakenne ja henkilöt nivoutuvat yhteen.

 

Itsensä haastamiseen liittyy myös se, ettei Salohalme ole koskaan suostunut olemaan jeesjees-mies. Jos tyytyisi myötäilemään muiden mielipiteitä, elämä voisi olla helpompaa. Silti esimerkiksi teatterikritiikkejä kirjoittaessaan hän on sanonut suoraan, mitä mieltä on.

— Aikoinaan Jyväskylässä olin Keski-Suomen vihatuin mies, jonka nähdessään teatterinjohtaja vaihtoi toiselle puolelle katua.

Kriitikkona tärkeintä on pitää oikeutta omaan mielipiteeseen sellaisessa arvossa, että sen uskaltaa sanoa ihmisiä miellyttämättä ja seurauksia pelkäämättä. Kritiikkiä ja sen tehtävää Salohalme on pohtinut tarkemmin Aukko yleissivistyksessä -blogissaan.

— Sinnekin kirjoitan vain silloin, kun minulla on mielestäni jotain sanottavaa. Eli hyvin harvoin, mies naurahtaa.

 

Viime aikoina Salohalme on siirtynyt journalismista vapaaseen kirjoittamiseen. Yksinäisen saarnipuun lisäksi meneillään on runoteos Imatran Immestä.

— Tarinan mukaan nainen hyppää koskeen miehen takia. Koska en usko, että kukaan hyppää koskeen pelkästään miehen takia, rakensin Immelle kunnollisen psykologian.

Salohalmeen runoissa Immen motiiveja tekoonsa selittää Lempi-äiti: miehinen nainen, kylän paras niittäjä eli muiden silmissä outo.

— Tarinan teemana on toiseus, joka kantaa yli sukupolvien.

Toiseus on teema, joka nousee hänen teksteissään usein esiin. Osittain syy on henkilökohtainen.

— Toiseus on minulle ja monelle muulle koulukiusatulle erittäin tuttu tunne. Läpi elämäni olen kamppaillut kysymyksen kanssa, miten voisi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, miten tulisi ymmärretyksi oikein.

Yksinäisen saarnipuun hyvä vastaanotto viestii siitä, että Salohalme on onnistunut välittämään viestinsä ainakin teatteriyleisölle.

— Olen tyytyväinen, jos yleisö esityksen jälkeen lähtee kotiinsa ymmärtäen henkilöhahmojen motiiveja. Että myös vastenmieliseltä vaikuttavalla tyypillä on omat syynsä toimia kuten toimii.

Yksinäinen saarnipuu Korvenkylän seuratalolla 29.5. klo 16.

Teemu Salohalme

38-vuotias imatralainen kirjoittaja.

Koulutukseltaan filosofian maisteri.

Naimisissa, perheenisä.

Kotoisin Kajaanista.

Pitää kahta blogia: Aukko yleissivistyksessä ja Pulmallinen tapaus.

Riina Nokso-Koivisto