Miriensiksellä ei ole toimitusjohtajaa

Lappeenranta. Toimitusjohtajan tehtävä on lakkautettu. Hallituksen puheenjohtaja ei halua kommentoida asiaa.

Kirjoittaja:
Outi Salovaara

Rauhan aluetta Lappeenrannan kaupungin kanssa kehittävällä Miriensis-yhtiöllä ei enää ole toimitusjohtajaa.

Kaupparekisteriin on kesäkuun alussa tullut Miriensikseltä ilmoitus, jonka mukaan toimitusjohtajan tehtävä lakkautetaan. Puolisentoista vuotta toimitusjohtajana toimineella Tuomo Partasella ei enää ole yhtiön nimenkirjoitusoikeutta.

Lisäksi Miriensiksen osakas Ilkka Suominen on eronnut hallituksesta.

Muutokset eivät vielä ole kirjautuneet kaupparekisterin sähköiseen järjestelmään, koska tietojärjestelmävaihdos on aiheuttanut viiveitä ilmoitusten kirjaamisessa.

Etelä-Saimaa ei tavoittanut Tuomo Partasta, eikä Suominen halunnut vastata Miriensistä koskeviin kysymyksiin. Myös Miriensiksen hallituksen puheenjohtaja, entinen metsäteollisuusjohtaja Jorma Vaajoki, kieltäytyi kommenteista.

 

Hallituksen jäseneksi tuli syksyllä 2013 espoolaisen Gert-Sijoitus-yhtiön omistaja Ilkka Salonen. Gert-Sijoituksesta tuli samalla Miriensiksen suurin osakas 40 prosentin osuudella.

— Kaikki on hyvin, eikä tässä mitään hätää pitäisi olla, sanoo Salonen.

Miriensis haluaisi tehdä kaupungin kanssa jatkosopimuksen myös Rauhan ydinalueiden ulkopuolisten alueiden kehittämisestä.

Apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski arvioi talvella, että jatko ratkaistaan huhtikuussa. Asia ei kuitenkaan ole vielä edennyt.

Outi Salovaara