Eksoten silmäpoli Terveystalolle

Terveyspalvelut. Yksityinen terveysfirma käy pyörittämään silmäpoliklinikkaa ensi vuoden alussa. Ulkoistuksessa poliklinikan henkilökuntakin siirtyy Terveystalon leipiin.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote ulkoistaa silmäpoliklinikkansa toiminnan kokonaan Terveystalo Oy:lle. Eksoten toimitusjohtajan Pentti Itkosen mukaan kyse on liikkeenluovutuksesta, jonka yhteydessä myös silmäpolin henkilökunta siirtyy Eksoten palkkalistoilta Terveystalon palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Työnantajan vaihdos koskettaa kahdeksaa henkilöä ja edellyttää yt-menettelyä.

 

Eksoten hallitus hyväksyi Terveystalon tarjouksen keskiviikkona. Terveystalo käy pyörittämään keskussairaalan silmäpoliklinikkaa ensi vuoden alussa. Ulkoistamisen syy on silmälääkäripula. Silmäpoliklinikan toiminta edellyttää neljää silmälääkäriä eikä Eksotella ole tällä hetkellä yhtään omaa silmälääkäriä. Se ostaa jo nyt silmäpolin lääkäripalvelut yksityiseltä palveluntarjoajalta, Coronaria Silmäklinikalta.

-Meillä on ollut äärimmäisen vaikeaa saada omia silmälääkäreitä. Heitä on, mutta he jäävät töihin yliopistollisiin keskussairaaloihin tai menevät yksityisiin terveysfirmoihin pitämään vastaanottoa, toimitusjohtaja Itkonen kertoo.

Itkonen vakuuttaa, että ulkoistaminen ei näy asiakkaiden suuntaan mitenkään.

-Asiakkaat tulevat keskussairaalan silmäpolille, kuten ennenkin mutta toimenpiteet tekee Terveystalon, ei Eksoten henkilökunta.

 

Itkosen mukaan ulkoistamisen taustalla on myös osapuolten pyrkimys päästä tilanteeseen, että Etelä-Karjalaan tulisi silmäpotilaita muualtakin Suomesta.

Johtaja Anne Mykkänen Terveystalosta vahvistaa, että tavoite on tehdä yksiköstä niin houkutteleva, että muidenkin sairaanhoitopiirien asiakkaat kiinnostuvat käyttämään Eksoten silmäklinikan palveluja.

 

Itkonen sanoo, että silmäpolin ulkoistamisella pystytään vastaamaan paremmin hoitotakuuseen. Ulkoistamissopimus Terveystalon kanssa tulee Itkosen mukaan myös selvästi halvemmaksi kuin nykyinen keikkalääkäreiden ostopalvelu Coronarialta. Coronaria oli mukana ulkoistuksen tarjouskilpailussa mutta hävisi kisan.

Silmäpolin henkilökunta kuuli ulkoistamisesta torstaiaamuna. Tieto uuden työnantajan leipiin siirtymisestä oli niin tuore, ettei sitä ollut päivän aikana työkiireiden lomassa ehditty pohtimaan. Polikliinisten palvelujen päällikkö Merja Lampinen kehuu henkilökuntaa erittäin sitoutuneeksi työhönsä.

-Pieni porukka, mutta kaikilla erittäin laaja-alainen osaaminen ja haluamme säilyttää silmäpolilla laadukkaan palvelun asiakkaille.

Silmäpoliklinikalla oli viime vuonna reilu 9 000 asiakaskäyntiä. Niistä polikliinisiä käyntejä oli 7 880 ja kirurgisia toimenpiteitä

1 156. Poliklinikalla tehdään pääasiassa kaihileikkauksia.

Heikki Sopanen