Hotelli elää hupun alla

Lappeenranta. Lappeen katutasossa rakennetaan kauppakäytävää. Keskellä pölyä ja hälyä roikkuu vanha yökerhon peilipallo.

Kirjoittaja:
Jenni Hirvinen

Sokos Hotel Lappee värjöttelee syyssateissa hunnutettuna. Lappeenrantalaisen hotellin katutasoa rakennetaan osaksi kauppakeskus Isoa-Kristiinaa.

 

Aulabaari Piccolo on muuttunut pölyiseksi rakennustyömaaksi.

Hotellin vastaanotossa lastulevystä aukeaa ovi, josta käy sisään huomioliiveihin sonnustautuneita työmiehiä.

— Kohta kaatuu taas yksi seinä, hotellinjohtaja Matti Sinkko veikkaa.

Sinkko kertoo, että seinä puhkotaan kauppakäytävän tieltä.

Parinsadan metrin mittainen käytävä kulkee hotellin ensimmäisen kerroksen halki aina kauppakeskukseen saakka. Sen varrelle tulee ravintoloita ja myymälöitä.

 

Kauppakäytävä alkaa Piccolon kulmasta, johon rakennetaan myös yksi rakennuksen pääsisäänkäynneistä. Ensimmäiset ravintolat ja liikkeet sijoitetaan heti sisäänkäynnin tuntumaan.

Uudella käytävällä tutun paikkansa pitää katseenvangitsija, vanhan yökerhon suuri peilipallo.

— Se on hauska puheenaihe ja auttaa hahmottamaan, mitä paikalla on ollut ennen, Sinkko sanoo.

Hotellinjohtaja visioi, että diskopallon alle muodostuu piazza, kohtaamispaikka, jota ympäröivät lasiseinäiset liikkeet, kahvilat ja ravintolat.

 

Seinä on jysähtänyt myös hotellin aulan ja ravintola Casanovan väliin. Ravintola kuitenkin on avoinna, ja sinne puikkelehditaan sermilabyrinttia pitkin.

Lappeessa remontin kanssa eletään sopusoinnussa. Rakennustöistä kerrotaan asiakkaille nettisivuilla ja puhelimitse. Sinkon mukaan asiakkaat ymmärtävät, että uudistua täytyy.

Uudistusta tosiaan on luvassa: hotelli saa uuden ulkoasun ja kauppakeskuksen keskivaiheilla olevista toimistotiloista yli 50 uutta huonetta.

 

Koska Lappee on remontin aikana avoinna, rakennusmetelin kanssa sumplitaan joka päivä.

— On selvää, ettei kello 6.30 porata yhtään mitään.

Töiden aikataulu on suunniteltu siten, että asiakkaat saavat nukkua ja syödä aamupalansa rauhassa. Vain yksittäisiä huoneita on suljettu.

 

Keskeltä remonttikaaosta löytyy myös jotakin valmista.

Elo-syyskuun vaihteessa valmistuivat kolme uutta kabinettitilaa, kuntosali ja allasosasto. Uima-altaan ylle viritellään vielä valaisimia.

— Pientä viilattavaa löytyy aina, Sinkko hymähtää.

On selvää, ettei kello 6.30 porata yhtään mitään.

 

Matti Sinkko

Katutaso yhteiseksi

Sokos Hotel Lappee yhdistyy kauppakeskus Isoon-Kristiinaan.

Hotellin katutaso muutetaan noin 14 liikkeen ja ravintolan tilaksi. Yhteispinta-ala on 2 300 neliömetriä.

Citycon ja Ilmarinen vuokraavat osan Lappeen uusista liiketiloista kauppakeskustoimintaan.

Jalankulkuväylä Lappeenkadulta Kansalaisaukiolle säilyy sisätilan läpi.

Jenni Hirvinen