Kemikaalivuoto on Kaukaan pahin uhkakuva

Kaukaalta leviää yhä ajoittain hajuja tehdasalueen ulkopuolelle. Suurimman turvallisuusriskin realisoituessa sieltä leviäisi myrkyllistä klooridioksidikaasua laajalle alueelle.

Kirjoittaja:
UPM esitteli toimintojaan Kaukaalla lauantaina avoimien ovien päivänä. Yleisö pääsi bussikierroksella tutustumaan myös tehdasalueen massiivisiin tuotantolaitoksiin.

Niiden turvallisuusriskeistä ja riskeihin varautumisesta lappeenrantalaiset saivat päivitettyä tietoa jo kotiinsa. Kaukaan turvallisuustiedote jaettiin Lappeenrannan asukkaille runsas viikko sitten

30 000 talouteen.

 

Tiedotteessa on kaupungin keskusta-alueen kartta, jossa on ympyröitä. Moni alueen asukas on varmasti tutkinut, mihin ympyrään hänen kotinsa sijoittuu.

Ympyrät ovat klooridioksidikaasun leviämisalueita vaaratilanteessa. Uloin niistä ulottuu idässä Muukkoon ja lännessä Kourulaan.

– Suuri klooridioksidipäästö on onnettomuusskenaarioista ympäristöön laajimmin vaikuttava, Kaukaan turvallisuuspäällikkö Pentti Hirvonen kertoo.

 

Klooridioksidi on myrkyllinen kemikaali, jota käytetään sellun valkaisuun. Se muuttuu kaasuksi vapaassa ilmatilassa. Käytännössä suuri klooridioksidipäästö uhkaa tuulen alla olevaa asutusta.

Käytännöstä ei ole kokemusta. Kaukaalla ei ole sattunut vakavia kemikaalivuotoja eikä muita suuronnettomuuksia.

Hirvosen mukaan ainakaan viime vuosina ei ole ollut mitään haavereita, jotka olisivat uhanneet ihmisten turvallisuutta tehdasalueen ulkopuolella. Sisäisetkin riskitilanteet ovat olleet harvinaisia.

Turvallisuustiedote kertoo, miten Kaukaalla pyritään minimoimaan eriasteisia turvallisuusriskejä. Niiden realisoitumisen varalta on pelastussuunnitelmat ja -valmius.

– Kriisinhallintaosaamiseen panostetaan jatkuvasti sekä omilla harjoituksilla että yhteisharjoituksilla pelastusviranomaisten kanssa, Hirvonen kertoo.

Kaupunkilaisille jaettava turvallisuustiedote päivitetään noin kolmen vuoden välein.

 

Tämänkertaisessa turvallisuustiedotteessa uutta on UPM:n ensimmäinen biojalostamo, mikä on koekäytössä Kaukaan tehdasalueella. Uusi laitos tuo sinne myös uudenlaiset turvallisuusriskit.

– Biojalostamo poikkeaa Kaukaan entisistä laitoksista esimerkiksi siten, että valmistettava tuote on palava neste, Hirvonen muistuttaa.

Biojalostamossa tehdään mäntyöljystä dieseliä liikenteen polttoaineeksi. Turvallisuustiedotteen mukaan lähialueen asukkaille laitoksen suurin riski on ehkä yllättäen ammoniakkivuoto.

 

Hirvosen mukaan biojalostamon riskeihin on varauduttu niiden mukaisella tavalla.

– YVA:ssa biojalostamon ympäristövaikutukset arvioitiin kokonaisuutena pieniksi, hän muistuttaa.

Kaukaalle haasteellisimmat ja myös lappeenrantalaisille tutuimmat ympäristövaikutukset tulevat entisistä laitoksista.

– Hajuhaitat ovat ehdottomasti suurin haaste. Häiriöt pitää saada hallintaan, Kaukaan ympäristöpäällikkö Minna Maunus-Tiihonen sanoo.

Biojalostamo poikkeaa Kaukaan entisistä laitoksista esimerkiksi siten, että valmistettava tuote on palava neste.

Pentti Hirvonen

Leena Sallinen