Koulun tontista miljoonien alaskirjaus

Lappeenranta. Alueen uusi asemakaava laitetaan pian nähtäville ja koulualueen tontit uudelleen myyntiin.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen

Tyysterniemen rapistuva koulu työllistää myös Lappeenrannan kaupungin talouskirjanpitäjiä. Lemminkäisen luovuttua yllättäen koulun alueen rakentamisesta sovitut tonttikaupat peruuntuvat, ja kaupunki joutuu tekemään noin neljän miljoonan euron alaskirjauksen myyntivoittoihinsa.

Myyntivoitto kirjattiin kaupungin tilinpäätökseen 2011, jolloin kaupat alustavasti sovittiin. Kauppojen peruunnuttua toukokuussa pitää tämän vuoden tilinpäätökseen tehdä vastaavan suuruinen alaskirjaus.

Lisäksi kaupungin tekninen toimi joutui palauttamaan Lemminkäinen Talo Oy:lle 410 000 euron ennakkomaksun, jonka yhtiö maksoi kaupungille kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä helmikuussa 2011.

Ennakkomaksun palautus maksettiin kesän alussa välitililtä. Se oli kirjattuna siellä, koska kaupan toteutuminen oli ehdollinen ja peruuntui, kun ehto ei toteutunut. Maksun palautus ei rasita teknisen toimialan budjettia.

 

Alaskirjaus on kirjanpitotekninen toimi, mutta kyseinen neljä miljoonaa euroa pitää saada tulopuolelle jostakin, jotta tekninen toimi pysyy budjettikehyksessään, joka sille on määrätty vuosiksi 2014-2016. Ainakin osa tarvittavista miljoonista voi löytyä sieltä, mistä ne kertaalleen jo miinustettiin.

Tyysterniemen koulun alueesta on valmistumassa uusi asemakaavaluonnos, ja sen saatua lainvoiman tontit laitetaan uudelleen myyntiin.

Kaupunginarkkitehti Erkki Jouhki sanoo, että Lemminkäiselle mittatilaustyönä laaditun kaavan, joka ei ole lainvoimainen, periaate säilyy. Kaava-alueen pohjoispäähän tehdään pieniä tarkistuksia.

Jouhkin mukaan aluetta voidaan kaupata myös tontti kerrallaan, jos yksittäiset tontit menevät paremmin kaupaksi. Lemminkäisen kanssa alustavat kaupat tehtiin koko alueesta.

Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina Tyysterniemen koulun kiinteistökaupan purkamisen.

Ainakin osa tarvittavista miljoonista voi löytyä sieltä, mistä ne kertaalleen jo miinus-tettiin.

Tästä on kyse

Kaupunki järjesti vuonna 2010 suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun Tyysterniemen koulun alueesta.

Koulu oli poistettu käytöstä huonon kuntonsa vuoksi.

Kilpailun tuloksena kaupunki päätti myydä tontin Lemminkäinen Talo Oy:lle 4,1 miljoonalla eurolla.

Hinnasta 10 prosenttia eli 410 000 euroa maksettiin kaupungille etumaksuna.

Sovittiin, että kaupunki laatii alueelle lainvoimaisen kaavan vuoden 2013 loppuun mennessä.

Sovittiin myös, että jos kaava ei valmistu määräaikaan, osapuolilla on oikeus purkaa kauppa.

Kaava ei valmistunut määräaikaan, ja Lemminkäinen purki kaupan kauppakirjan ehdon mukaisesti.

Ehtoihin kuului myös ennakkomaksun palauttaminen, jos kauppa purkautuu.

Heikki Sopanen