Valtuutetut tyrmäsivät kuntaliitokset

Matti Riihelä

Kirjoittaja:
LUUMÄEN kunta ei ole lähdössä minkäänlaiseen kuntaliitokseen. Tämä kävi selväksi torstai-iltana, kun kunnanvaltuutetut kokouksensa jälkeen saivat infoa kuntarakenneselvityksestä.

Keskustan Asmo Karhu kyseli tarvitseeko pitäjäkylttejä siirrellä.

-Eivätkö kunnat voisi tehdä vain enemmän yhteistyötä. Ei meillä ole haluja Lappeenrannan suuntaan.

Kokoomuksen Matti Haaja sanoi, ettei yhdistymissuunta voi olla ainakaan Savitaipale ja Lemi. Jos se suunta johonkin on, on se Lappeenrannan suunta.

 

KESKUSTAN Markku Huopainen myönsi yhteistyön kiinnostavan luumäkeläisiä kyllä, mutta kuntaliitosten ei.

Aki Heikkilä (kesk.) varoitteli Ylämaan kohtalosta.

-Kun se meni Lappeenrantaan, sieltä loppui äkkiä kaikki.

Pentti Saleniuksen mielestä kahden kunnan malli ei luumäkeläisiä jelppaa.

-Luumäki voi olla itsenäinen.

Kokoomuksen Kari Metsäkallio näki, että mikäli Luumäki tekee järkeviä päätöksiä, kunnalla on mahdollisuus pysyä itsenäisenä.

 

KESKUSTAN Heikki Lohi muistutti, että kunnalla on vielä ylijäämiä ja sijoituksia.

-Mihin me joudumme rahojen kanssa, jos menemme jonkun kanssa yhteen, hän ihmetteli.

Valtuuston puheenjohtaja Antti Rämä (kesk.) piti selvänä, että yhteinen tahtotila täytyy olla, jos johonkin liitytään.

Matti Riihelä