Suunnistus. Lappee-Jukolaan odotetaan 50 000 kisakävijää kesäkuussa 2016. Jukolan reittejä kiertävien suunnistajien määräksi arvioidaan 15 000—18 000.
Suunnistus. Lappee-Jukolaan odotetaan 50 000 kisakävijää kesäkuussa 2016. Jukolan reittejä kiertävien suunnistajien määräksi arvioidaan 15 000—18 000.
RAKENTAMINEN. Lauritsalan ja Pontuksen koulujen rakentaminen jo ensi vuonna kasvattaa valtuustokauden velkamäärää 23 miljoonaa euroa.
Lappeenranta. Ravintola Tassos ei jatka nykyisissä tiloissa. Perinteikkään ravintolan toiminta lopetetaan Tassoksen nimellä todennäköisesti kokonaan.
Lappeenranta. Valtuutetut kommentoivat kaupunginjohtajan halua Kevan johtoon varovaisesti.
Timo Laitakari
VTT:n Lappeenrannan-yksikön sulkeminen johtaa noin yhdeksän hengen työpaikkavähennykseen. Teknologian tutkimuskeskus VTT ilmoitti keskiviikkona yhteistoimintaneuvotteluiden päättyneen. Niissä päädyttiin yli 300 työtekijän vähennyksiin ja usean toimipisteen lopettamiseen.
Tällä hetkellä Lappeenrannassa työskentelee 13 VTT:n työntekijää. Henkilöstöjohtaja Riitta Tolvanen kertoo, että vaikka yksikkö lopetetaan, kaupunkiin jää VTT:n työntekijöitä työskentelemään Lappeenrannan teknillisen yliopiston tiloissa. Hänen mukaansa kaupunkiin jää noin neljä työntekijää.
Tolvanen kertoo, että lopulliset päätökset pyritään tekemään lähipäivinä ja henkilöitä informoidaan kohtalostaan vielä lokakuun aikana. Vaihtoehtoja ovat irtisanomiset, eläköityminen, siirtyminen toiselle paikkakunnalle tai etätyö.
VTT perustelee henkilöstövähennyksiä ja yksiköiden lopettamista julkisen tutkimusrahoituksen vähenemisellä sekä yritysten tutkimus- ja kehitysinvestointien laskulla.
Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari moittii VTT:n henkilöstövähennyksiä. Hänen mielestään ne heikentävät teknologian tutkimusta ja tulevaisuuden haasteisiin valmistautumista.
– Henkilökuntaa vähentämällä ei luoda edellytyksiä uudelle kasvulle. Ei tästä pelkästään valtiota voi syyttää. Iso osa yrityksistä on unohtanut uusien innovaatioiden merkityksen menestykselle jo ajat sitten, Porokari toteaa tiedotteessa.
Lappeenranta. Karjalan ilmailumuseolla on mahdollisuus kartuttaa kokoelmiaan. Lisätilojen saanti on kiinni lentokentän yksityistämisestä.
Lappeenranta | Rutolan koulu syntyy uudelleen huoneistohotellina. Kartanomaisen majapaikan naapureina ovat Salpalinjan bunkkerit.
Teatteri. Lappeenrannan kaupunginteatterin seuraava ensi-ilta kertoo, kenellä Suomessa on valta. Arvi Lind on mukana näytelmässä.
Luento | Etelä-Karjalan kesäyliopistossa seurataan porukalla Helsingin yliopiston luentoja. Etuina ovat miellyttävät puitteet ja keskusteluseura.
Lappeenranta. Salin käytössä on monia vaikeuksia. Myös teatterihenkilöstön käyttö syksyllä 2015 on auki.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |