Pommi uinui parin metrin syvyydessä

Lappeenranta. Puolustusvoimat raivasi sodanaikaisen lentopommin Rakuunamäen rannasta. Pommeja saattaa olla enemmänkin.

Kirjoittaja:
Kaisa Juntunen

Puolustusvoimat raivasi sodanaikaisen lentopommin Rakuunamäen rannasta tiistaina. Venäläinen lentopommi oli vain 2,6 metrin syvyydessä.

— Ihme, ettei kukaan ole huomannut sitä aiemmin. Pommi näkyi melkein pinnalle asti, sanoo operaatiota johtanut teknikkokapteeni Jukka-Pekka Nurmela.

Puolustusvoimat jatkaa mahdollisten pommien etsintää Sunisenselällä tällä viikolla.

Etelä-Karjalassa uinuu edelleen kymmenittäin sodanaikaisia pommeja.

Puolustusvoimille sodanaikaisten räjähteiden hävittäminen on rutiinia. Nurmela kertoo, että vastaavia operaatioita on 50—80 kertaa vuosittain.

 

Rakuunamäen ranta eristettiin raivauksen ajaksi tiistaina. Nurmela tähdentää, että operaatiosta ei ollut mitään vaara alueella liikkuneille tai lähitalojen asukkaille.

Sukeltaja siirsi pommin jo veden alla suojalieriöön. Järvestä pommi nostettiin Korkkitehtaanrannan aallonmurtajalle, jossa se pakattiin hirsikehikkoon.

Pommi kuljetettiin Taipalsaarelle puolustusvoimien harjoitusalueelle. Se hävitettiin polttamalla.

Puolustusvoimat tutki Sunisenselkää jo kesällä. Pommin raivaus jätettiin syksyyn, ettei vesiliikenne häiriinny.

 

Pommi löytyi perimätiedon ansiosta.

— Perimätieto on tärkeää. Se antaa viitteitä siitä, mihin meidän kannattaa kohdentaa kartoituksia, Nurmela sanoo.

Ihmiset saattavat löytää vanhoja sodanaikaisia räjähteitä navetan ylisiltä tai muista vanhoista rakennuksista. Vanhan räjähteen löytäminen on aina vaaran paikka.

— Räjähteet pitää jättää paikoilleen ja niistä pitää ilmoittaa poliisille. Me tulemme tarkastamaan ne, neuvoo komisario Erkka Wilen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

 

Rakuunamäen rannasta nostettu pommi oli alkanut haurastua, joskin se oli Nurmelan mukaan olosuhteisiin nähden kohtuullisen hyvässä kunnossa.

— Riippuu räjähteestä ja olosuhteista kuinka pommi säilyy. Hapettomassa savipohjassa makaava pommi voi säilyä toimintakykyisenä useita vuosikymmeniä, Nurmela sanoo.

Kaisa Juntunen