Sote-uudistuksen inta voi pompata

Sote-uudistus. Kuntalehti lasketti uudistuksen vaikutuksen kuntien maksuihin. Lappeenranta ja Imatra voivat joutua maksamaan jopa 48 miljoonaa euroa lisää vuodessa. Kyse on vasta laskelmista.

Kirjoittaja:
TIMO LAITAKARI

Kuntalehden tilaamat laskelmat valtakunnallisen sote-uudistuksen hintalapusta kunnille ovat eteläkarjalaisittain karuja.

Lappeenrannan maksut sosiaali- ja terveyspalveluista voivat kallistua jopa 26 miljoonaa euroa vuodessa. Imatralla vaikutukset ovat vielä dramaattisemmat: maksu voi nousta 22 miljoonaa euroa.

Jos hallituksen valmisteleman uudistuksen rahoitus toteutetaan kaavaillulla mallilla, kolmasosa Suomen kunnista voittaa ja loput häviävät.

Suuria hyötyjiä ovat esimerkiksi Helsinki, Tampere, Savonlinna ja Kuopio.

Tiedot ovat vielä epävarmoja ja ne perustuvat kuntatalouden asiantuntijoiden  Eero Laesterän ja Tuomas Hanhelan laskelmaan, joka pohjautuu vuoden 2012 kustannuksin. Laskelmat perustuvat sille, että sote-uudistuksen rahoitus hoidetaan asukaslukuperusteisena niin, että huomioidaan myös väestön sairastavuus ja ikärakenne.

Juuri Imatra ja Lappeenranta olisivat koko maan suurimmat häviäjät. Jos summa kuitataan veroja nostamalla, se tarkoittaa Imatralla noin viiden ja Lappeenrannassa kahden yksikön korotusta kuntaveroprosenttiin.

Pelko Etelä-Karjalan maksujen rajusta kasvusta ei ole ihan uusi. Etelä-Saimaa kertoi jo toukokuussa FCG-konsultointi Oy:n samansuuntaisista laskelmista. Kuntarakenneselvitystä varten tehdyissä FCG:n laskelmissa tosin päästiin koko Etelä-Karjalan osalta ”vain” 37 miljoonaan euron tappioon.

Laesterän mukaan heidän laskelmansa ovat hyvin samansuuntaisia FCG-konsultoinnin kanssa. Erot johtuvat niissä käytetyistä hieman erilaisista pohjatiedoista.

 

Laskelmat ovat vain laskelmia. Ne on tehty niillä tiedoilla, joita uudistuksesta on tihkunut. Kyse on kauhuskenaariosta, ja todellisuudessa kustannusten muutoksia lievennettäneen jollain tavalla. Uudistusta valmisteleva sosiaali- ja terveysministeriökin on tehnyt omia laskelmiaan soten kustannusten jaosta, mutta se ei ole lukujaan julkistanut.

Kuntalehden uutinen sentään herätti ministeriön kommentoimaan muiden lukuja torstaina iltapäivällä. Sen mukaan julkisuudessa esitetyt koelaskelmat eivät ole vielä riittävän tarkkoja. Ministeriö sanoo tiedotteessaan, että kuntien nykyisiä ja tulevia sote-menoja ei voi verrata ilman, että ottaa huomioon uuden valtionosuusjärjestelmän vaikutuksen.

Kunnat antavat lausuntonsa sote-uudistuksesta ministeriölle lokakuun puoleen väliin mennessä. Esimerkiksi Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva on kritisoinut sitä, että kunnat joutuvat ottamaan kantaa asiaan tietämättä uudistuksen kustannusvaikutuksia.

Myös Etelä-Karjalan maakuntahallitus otti maanantaina kriittisesti kantaa koko uudistukseen ja kiinnitti huomiota myös epäselvään kustannusten jakoon.

Timo Laitakari