Categories
Artikkelit

Teatteri. Kuinkas sitten kävikään?

Liisa Kukkola

Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä: Neljäs tie. Ohjaus: Jari Juutinen. Lavastus ja puvustus: Tinja Salmi. Äänet: Jussi Matikainen. Valot Topi Jukka.

Rooleissa: Outi Condit, Jussi Johnsson, Seppo Kaisanlahti/Aleksi Holkko, Marja-Liisa Ketola, Sami Lanki, Turo Marttila, Taijatuuli Louhivuori, Liisa Sofia Pöntinen sekä nauhalta Arvi Lind.

Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterissa 2.10.

Itsenäisen ja vähemmän itsenäisen Suomen poliittinen ja taloudellinen historia sekä tulevaisuus mahtuvat kahden tunnin näytelmään. Mutta pakostakin siitä tulee asioiden esiinmarssittamista heikompaa hirvittävällä tahdilla.

Jos Neljännen tien käsittelemät asiat eivät entuudestaan ole tuttuja, kärryiltä tipahtaa heti jatkosodan jälkeen. Eikä kyytiin pääse, vaikka asiat tulevatkin ajallisesti niin lähelle, että ne lähes ottavat kiinni tämän päivän uutiset ja analyysit.

 

Neljäs tie avaa näkökulman Suomen itsenäisyyden ajan historiaan politiikan kautta. Talous liittyy siihen niin oleellisesti, ettei niitä erota toisistaan edes rautakangella.

Näytelmän teksti julistaa vahvasti: perseelleen meni ja vielä pahemmin perseelleen on menossa, jos liittovaltiokehitys Euroopassa jatkuu. Suomen maksettaviksi tulevat muidenkin velat kuin omat. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, kun johdannaisten kanssa pelaavat finanssilaitokset maksattavat riskinsä kansallisvaltioilla.

Julistuksensa pohjaksi Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä ovat kaivaneet ja käyneet läpi valtavan määrän asia- ja pöytäkirjoja, haastatelleet ihmisiä ja keittäneet näistä lopputuloksen, joka näyttäytyy kiinnostavana ja kauhistuttavana tulkintana Suomen kulkemasta tiestä.

Jonkun mielestä näytelmän sanoma voi olla tarkoitushakuinen. Eri mieltä saa totta kai olla, mutta toisinaan Neljäs tie näyttää aivan kädestä pitäen, miten tarkoitushakuista Suomen talouspolitiikka toisaalta on viime vuosikymmeninä ollut.

Hyvänä esimerkkinä valtionyhtiöiden yksityistäminen, jota näytelmän yksi harvoista hyviksistä, Esko Seppänen, rautalangasta vääntää.

 

Jari Juutinen kertoi ohjaavansa Lappeenrannan-versiosta komediallisemman kuin Kansallisteatterin puolentoista vuoden takainen kantaesitys.

Juutisen ohjaus kuvittaa Neljättä tietä paikoitellen karnevalistisesti, mutta eri asia on naurattaako se tai avaako katsojien kanavia. Den glider in alkaa olla jyrsitty luu, katsoisin Neljättä tietä mieluummin ilman alleviivaavia kliseitä ja väkinäistä naurattamista.

Ohjauksen komediallistamminen voi myös viedä katsojan huomiota siltä, mitä samaan aikaan repliikeissä saarnataan. Talousjargonia on vaikea seurata saati sisäistää, jos samaan aikaan pitää vielä huvittua asian kuvittamisesta.

Toisinaan komedia kulkee roolihahmoissa kuin itsestään ja tarinaa vahvistaen. Paavo Lipposen kädessä oleva suuri nuija tekee asian harvinaisen selväksi: Lipposen kanssa ei kannata olla eri mieltä.

 

Neljännen tien tunnelma on apokalyptinen, mikä välittyy myös näytelmän esillepanosta.

Näytelmän esittämisen syyksi Juutinen kertoi ensi kevään eduskuntavaalit: jotta kansa saisi tietää. Toivottavasti motiivi ei käänny päälaelleen, niin lohduttoman kuvan näytelmä suomalaisesta politiikasta ja päätöksenteosta antaa.

Vaalitkin näyttäytyvät vain demokratian kulissina. Oppositiossa solmio sojottaa toiseen, hallituksessa toiseen suuntaan.

 

Neljäs tie on sisällöltään vaikea näytelmä, sitä on turhaa yrittää kieltää. Muodoltaan se on kaikista hassutusyrityksistä huolimatta hyvin saarnaava ja julistava.

Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijät tekevät kaikkensa ja vielä vähän enemmänkin saadakseen vaikean viestin mahdollisimman ehjänä perille. Kun seuraavan kerran tarvitsen tietoa Imatran voiman yksityistämisestä, soitan Marja-Liisa Ketolalle, joka tuntuu hallitsevan niin termit kuin asioiden kulunkin.

Laulut ovat Neljännen tien rauhoittavia keitaita ja osoittavat jälleen kerran kaupunginteatterin lauluvoiman. Liisa Sofia Pöntisen laulutaito oli jo tiedossa, Sami Langin taidot laulajana tulevat mukavana yllätyksenä.

 

Hyvää: Näytelmän sisältö tuskin jättää kylmäksi, jos jaksaa seurata, mitä se tahtoo sanoa.

Huonoa: Näytelmä on kuin pitkä talouspoliittinen saarna kaikesta komediallistamisesta huolimatta. Seinälle heijastetut tekstit ovat himmeitä.

Erityistä: Arvi Lind lukee ikään kuin uutisia. Ensi-illassa hän käväisi näyttämöllä livenä loppukiitoksissa.

Liisa Kukkola

Kirjoittaja: