Categories
Artikkelit

Teatteri. Pastori kahden tulen välissä

Leena Härkönen

Kirjoittaja:
Lemin nuorisoseura: Pastori Jussilainen. Gustav von Numersin tekstin sovitus ja ohjaus Sami Sivonen. Musiikin toteutus: Antti Kuusi. Lavastus Jari Kapiainen/työryhmä. Puvustus: Aili Peutere. Valot: Juha Junnonen.

Rooleissa: Arto Heimonen, Maija Hyväri, Päivi Pokkinen, Anu Pesari, Kai Grén, Liisa Haiko, Sari Papinniemi, Arto Penttilä, Pentti Kauppi, Jari Kapiainen, Aira Grén.

Ensi-ilta Lemin Tapiolassa 24.10.

Esityspaikkana nuorisoseurantalo virittää tietyt odotukset. Luvassa on todennäköisesti perinteisen tyylin näytelmä tekstistä, joka on helppo ymmärtää. Mahdollista sanomaa ei tyrkytetä, vaan ujutetaan hauskassa muodossa.

Odotukset toteutuivat Lemillä, jossa sai ensi-iltansa Sami Sivosen ohjaama Pastori Jussilainen viime perjantaina.

 

Gustav von Numersin teksti sijoittuu 1800-luvun lopulle, jolloin uudet aatteet tekivät tuloaan. Ne levisivät yleensä pappiloiden kautta, mutta Jussilaisen pappilassa esteeksi asettuu pastori, varsinainen jäärä.

Naisten emansipaatio kauhistuttaa, minkä nuorikko saa karvaasti kokea. Aviomies ei salli edes siivoamista, ja Helsinki on hänestä paheiden pesä.

Ristiriidoista syntyy napakkaa komediaa, joka palkitsee yllätyksin ja panee aivosolut liikkeelle.

Yhteneväisyyksiä todelliseen elämään voi vetää vaikka kuinka paljon. Uskonnollinen suvaitsemattomuus samoin kuin perheen sisäiset jännitteet anoppeineen ja exineen ovat tätä päivää. Silti näytelmää voi halutessaan seurata pelkästään pintatasolla.

 

Esiintyjät ovat lemiläisille tuttuja ja ilmeisen tykättyjä. Pastorina Arto Heimonen on sekoitus nykyaikaa ja perinnettä nutturoineen. Hänen pastorinsa on ankara ja lempeä osuvin elein sen mukaan, mihin hänen päätään kulloinkin käännetään. Ainoastaan puheen tasolla saarnanuotti alkoi hieman puuduttaa.

Herkulliset hahmot saavat kukin arvoisensa tulkinnan. Liisa Haiko kiertävänä siivoojana on sisäistänyt roolinsa hienosti. Uskovaiset ukot ovat mainioita, hillittömänä huippuna Aira Grén syljeskelevänä kirkkoväärtinä.

Pääpotin korjasi Päivi Pokkisen esittämä anoppi. Rooli on keskeinen, ja Pokkinen tekee sen sävykkäästi.

Yksioikoisuus on varsinkin koomisissa hahmoissa vaarana, mutta Pokkinen on vahva ja lämmin äiti, joka pitää tyttärensä puolta. Hän ymmärtää myös vävyään, kunhan saa taottua kovasta kallosta esiin siellä piilevän järjen.

 

Herkulliset hahmot saavat kukin arvoisensa tulkinnan.

Hyvää: Kokonaistunnelma.

Huonoa: Näytelmä on sarjan toinen osa. Ohjelmalehtinen pitää lukea, jotta ymmärtäisi kaikki viittaukset.

Erityistä: Jussilaisen asu on entisen kirkkoherran Lauri Vaalgamaan virkapuku.

Leena Härkönen