Uutisen takaa. Eikö Lappeenranta kiinnosta?

Suuret, valmiiksi tunnetut teat-terinimet eivät enää nykyisin hae maakuntateattereihin johtajiksi. Lappeenrannan kaupunginteatterin johtajaksi haki vuonna 2006 yhdeksän henkilöä. Vuonna 2014 hakijoita oli viisi enemmän.

Liisa Kukkola

@esaimaa.fi

Keitä ovat Sini Pesonen, Vihtori Rämä, Miko Jaakko, Sarianne Paasonen, Patrik Drake?

Arvelen, että monikaan ei tiedä heidän olevan suomalaisten kaupunginteattereiden johtajia. Pesonen johtaa Kokkolan, Rämä Joensuun, Jaakko Kajaanin, Paasonen Kemin ja Drake Porin kaupunginteatteria. Kaikki enemmän tai vähemmän samankokoisia teattereita kuin Lappeenrannan kaupunginteatteri.

Lappeenrannassa on voivoteltu muutama viikko sitä, ettei kaupunginteatterin johtajahaku houkutellut Etelä-Karjalaan ja uuteen kauppakeskusteatteriin suuria teatterinimiä. Määräkin oli muun muassa kulttuurilautakunnan puheenjohtajan ennakko-odotuksia pienempi.

14 hakijan joukossa ei ollut Petteri Summasta, Aku Hirviniemeä, Jukka Puotilaa tai Minttu Mustakalliota. Ne olisivat olleet teatterinimiä, joita teatteria sivustakin seuraava kansalainen olisi kenties tunnistanut.

 

Reilut kymmenen vuotta sitten sellaiset suuret suomalaiset teatterinimet kuin Kristian Smeds, Q-teatteria luotsannut Heikki Kujanpää, suomalaisia klassikkoja uuteen kuosiin ohjannut Mikko Roiha jättivät suurten kaupunkien teatterit ja lähtivät johtajiksi maakuntien kaupunginteattereihin. Smeds Kajaaniin, Kujanpää Kuopioon ja Roiha Seinäjoelle.

Asiasta iloittiin ympäri Suomea: nyt saivat maakuntateatterit taiteellisesti kunnianhimoisia johtajia.

Kukaan kolmesta edellä mainitusta ei viipynyt tehtävässään työsopimuksessa asetettua määräaikaa, vaan jättivät kaikki työnsä ennen aikojaan. He valittivat jääneensä talous- ja katsojalukuvaatimusten jyräämiksi. Turhautunut Roiha vertasi työtä taisteluksi tuulimyllyjä vastaan.

 

Teatterinjohtajien valintakriteereistä opinnäytetyönsä Tampereen yliopistossa tehnyt Juha Vuorinen kysyy, oliko maakuntiin lähteneillä nuorilla teatterisankareilla väärät käsitykset teatterinjohtamisesta vai valitsivatko valitsijat johtajiksi vääränlaiset tyypit. Vuorinen itse on johtanut teatteria Mikkelissä ja Kemissä, nykyisin hän johtaa Rovaniemellä Vuorinen toteaa tutkielmassaan teatterinjohtajan valinnan olevan joka kerta erilainen prosessi, eikä ole olemassa oikeaa tai väärää kriteeristöä tai tapaa valita teatterinjohtaja. Ei myöskään ole olemassa mittaria, joka kertoisi tyhjentävästi, onnistuiko valinta tai itse teatterinjohtaja työssään.

Maakuntateatterin johtaminen oli seksikästä hommaa vain pienen hetken. Se voi teattereiden kannalta olla myös hyvä asia. Johtajiksi hakevilla lienee nykyään vähemmän nimeä mutta enemmän realistisia käsityksiä siitä, mitä teatterinjohtaminen käytännössä vaatii.

 

Kun Lappeenrannassa edellisen kerran valittiin johtajaa kaupunginteatteriin vuonna 2006, hakijoita oli määräaikaan mennessä yhdeksän. Siihen nähden tämänkertaisen hakuilmoituksen tulos, 14 hakijaa, on parempi.

Lappeenrannassa kuitenkin eläteltiin toiveita, että uusi teatterirakennus houkuttelisi hakijoita pilvin pimein. Sen varaan myös laskettiin, hakuilmoitus oli lähes tulkoon ainoa tapa kertoa avoimesta paikasta.

 

Teatterinjohtajaksi Lappeenrantaan valittiin vuonna 2006 lahtelaisen, ei-kunnallisen teatterin johtaja Jari Juutinen. Haastatteluun kutsuttiin Juutisen lisäksi tuolloin Ahaa-teatterin taiteellisena johtajana oleva Iiris Kerosuo, jonka sukunimi on nykyisin Rannio ja Kemin kaupunginteatterin tuolloinen johtaja Timo Sokura. Kumpikin on mukana haastatteluissa myös tällä kertaa.

Rannio ja Sokura osoittavat, että alueen tuttuus on yksi hyvä syy hakea teatterinjohtajaksi, he kumpikin ovat Lappeenrannasta kotoisin. Siteet alueeseen ovat tärkeitä motiiveja hakea.

 

Suurin piirtein Lappeenrannan kokoisen Hämeenlinnan kaupunginteatterin johtajaksi haki puolitoista vuotta sitten yli 30 hakijaa.

Hämeenlinnan yksi etu suhteessa Lappeenrantaan on maantiede. Kaupunkiin pääsee suurista teatterikaupungeista Helsingistä ja Tampereelta junalla tunnissa.

Lappeenrantaan junia tulee harvemmin kuin kerran tunnissa, ja kaupunki sijaitsee itärajalla. Eksoottista ehkä, muttei aina esimerkiksi perheystävällistä.

 

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan kulttuuri- ja menotoimituksen esinainen.

Johtajiksi hakevilla lienee nykyään vähemmän nimeä mutta enemmän realistisia käsityksiä.

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola