Categories
Artikkelit

Ei pidä katua eikä jossitella

Mustavalkoinen ajattelu ärsyttää Lappeenrannan yliopiston ydinvoimaprofessoria. Riitta Kyrki-Rajamäki tuntee itsensä vähän kapinalliseksi. – (Sunnuntai-liite)


Categories
Artikkelit

Odottamisen paikka

Lappeenranta | Annamari Marttisen uusi kirja sijoittuu Joutsenon vastaanottokeskukseen. Mistään muualta ei tällaista tarinaa olisi voinut kirjoittaa, kirjailija sanoo. (Sunnuntai-liite)




Categories
Artikkelit

Teatteri saamassa pienen näyttämön

Heikki Sopanen

Nykyisen teatterin tonttikauppojen avulla saataneen Lappeenrannan uuteen kaupunginteatteriin myös pieni näyttämö. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle pienen näyttämön rakentamista valmiiksi. Osarahoitus näyttämölle järjestyy nykyisen kaupunginteatterin tontista saatavilla rahoilla.

-Tontinluovutuskilpailussa tontin pohjahinta oli 1,7 miljoonaa euroa ja siitä saadaan 2 miljoonaa. Erotus, 300 000 euroa, voidaan käyttää pienen näyttämön rakentamiskustannuksiin, Jarva sanoo.

Pienen näyttämön rakentamisen kustannuksia on lisäksi viilattu alaspäin niin, että kustannukset jäävät 800 000 euroon.

-Ylitystarve valtuuston päättämään teatterin kokonaiskustannukseen on enää 500 000 euroa, kun tontista saatavat rahat lasketaan mukaan, uuden teatterin kiinteistöyhtiön toimitusjohtaja Mikko Hietamies kertoo.

Jarva ja Hietamies uskovat, että esitys näyttämön rakentamisesta hyväksytään ja töihin päästään vuodenvaihteessa. Siten pieni näyttämö valmistuu samaan aikaan muun teatterin kanssa noin vuoden kuluttua.

Selvityksissä on käynyt ilmi, että pienen näyttämön rakentaminen valmiiksi joskus myöhemmin olisi todella hankalaa ja kalliimpaa.

-Lisäksi pienestä näyttämöstä saadaan tuloja vuokraamalla sitä eri käyttäjille, Jarva perustelee rakentamisen järkevyyttä.


Categories
Artikkelit

Teatterin tontille hotelli ja asuntoja

Heikki Sopanen

Lappeenrannan nykyisen kaupunginteatterin tontille nousee hotelli, asuintalo ja palvelutalo. Rakennuskokonaisuuden katutasoon tulee liiketiloja. Tontin luovutuskilpailun voittanut Jatke Oy on varautunut siihen, että rakentaminen voi alkaa syksyllä 2016. Nykyinen teatterirakennus on tarkoitus purkaa pois kesän 2016 aikana.

-Voimme rakentaa kaiken samanaikaisesti tai sitten vaiheittain. Eteenpäin mennään kaupankäynnin ehdoin. Myös muut rakennushankkeemme Lappeenrannan keskustassa vaikuttavat teatteritontin rakentamisen rytmiin, Jatkeen aluejohtaja Jari Salonen sanoo.

 

Teatteritontin luovutuskilpailuun tuli kolme ehdotusta, joista kaksi oli Jatkeen. Kolmas ehdotus oli rakennusliike Evälahden. Jatke voitti kilpailun ehdotuksellaan, jonka nimi on Villman.

Kaupunki oli laittanut tontin pohjahinnaksi 1,7 miljoonaa euroa. Jatkeen voittanut tarjous oli 2?043?000 euroa. Kilpailun pisteytyksessä hinnan painotus oli 40 prosenttia ja laadun 60 prosenttia.

Hotelli- ja liikerakennuksesta tulee kuusikerroksinen. Muut rakennukset ovat viisikerroksisia, ja ne on liitetty toisiinsa yhtenäisellä kattomuodolla ja julkisivuaiheilla.

 

Teatteritontin kaavoitus uudisrakentamiseen alkaa ensi vuonna. Kaavan pitäisi olla lainvoimainen vuoden 2016 alussa, minkä jälkeen Jatke voi hakea rakennusluvan. Syksyllä 2016 alkava rakentaminen kestää ainakin kaksi vuotta.

Kaupunki saa tontista 100 000 euron käsirahan, kun alustava sopimus allekirjoitetaan. Kun kaava on lainvoimainen, ostaja maksaa osan loppuhinnasta ja kun rakennuslupa on myönnetty, kaupunki saa loput kauppasummasta.