Edessä kipeät säästötalkoot

Luumäki. Kunnan tulot on mitoitettu 19,75 prosentin ja menot 21 prosentin kuntaveron tuottojen mukaan. Valtionosuutta Luumäki saa juuri niin paljon kuin sille lain mukaan kuuluu.

Matti Saarela

Luumäen kunnan talousarviossa on tulopuolella iso aukko. Budjettia laadittaessa valtionosuudet arvioitiin väärin. Kysymys oli inhimillisestä virheestä. Valtionosuutta kunta on saanut sille kuuluvan määrän.

Kunnanhallitus pohtii taloustilannetta ensi viikon maanantaina. Yksimielisiä tämän jutun haastateltavat ovat siitä, että nyt ei kaivata syyllisiä vaan ratkaisuja tilanteeseen.

-Mitään ei ole menetetty. Ei tässä kenenkään päätä vaadita vadille. Virheitä sattuu, se on inhimillistä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Hilkka Suoanttila (kesk.) sanoo.

Kunnanvaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan Kari Metsäkallion (kok.) mukaan valtuuston hyväksymässä talousarviossa kunnan menot on budjetointivirheen takia mitoitettu liian suuriksi.

-Talousarvio ei olisi mennyt valtuustossa läpi, jos olisimme tienneet, että kuntavero olisi pitänyt nostaa 21 prosenttiin.

Erimielisyyttä on keinoista paikata talousarvion vaje. Kuntaveroa ei voi kesken vuotta nostaa, eikä kukaan sitä varmasti rohkene edes ajatella. Luumäellä on kuitenkin vauraiden vuosien perintönä säästöjä.

-Emme tehneet asiassa vielä päätöksiä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kunnan puskurirahastoja voidaan käyttää. Nyt on se paha päivä, jota varten niitä on säästetty, Päivi Kärmeniemi (sd.) pohtii. Hänen mielestään valtuuston hyväksymästä talousarviosta säästöjä ei pystytä likistämään.

 

Luumäki on yhä varakas kunta, jolla on rahastoissa lähes 10 miljoonaa euroa. Metsäkallion mielestä varat pitää käyttää investointeihin. Käyttötalouden vajeita niillä ei pidä paikata.

-Kunnan rakenteet pitää saada kuntoon. Toivotaan, että syntynyt tilanne herättää ihmiset viimeinkin huomaamaan asian. Emme voi syödä enempää kuin tienaamme. Rahastojen käyttäminen käyttömenojen paikkaamiseen on tuhon tie.

Metsäkallio ei usko verotulojen kasvavan oleellisesti tänä vuonna. Myös tulot kunnan omaisuuden myynnistä jäävät pieniksi.

 

Hilkka Suoanttilan mukaan talousarvion paikkaamiseen tarvitaan heti alkuvuodesta lisätalousarvio.

-En vielä osaa sen tarkemmin sanoa, mistä voimme saada lisää tuloja ja mistä leikata menoja.

Kunta joutunee tekemään kipeitäkin leikkauksia. Keskusteluihin nousee varmasti ainakin Kirkonkylän ja Kannuskosken koulujen tulevaisuus.

-Kouluasiassa odotamme kuntalaisille tehdyn kyselyn tuloksia ja koulupuolen esitystä. Koulujen menoja on jo nyt budjetissa karsittu, ja tämä tietenkin tiukentaa tilannetta, Suoanttila sanoo.

Kirjoittaja:
Matti Saarela