Categories
Artikkelit

Teemu myy myös kirjoja

Kirjallisuus. Omat luontokirjat kiinnostivat Etelä-Karjalassa. Kylpylätarina oli yllätyshitti Niskalla. Kotiseuturakkaus on Parikkalan juttu.

Petteri Värtö

Teemu Selänne on poikkeusyksilö myös kirjallisuudessa. Ari Mennanderin kirjoittama elämäkerta Teemu oli vuoden 2014 myydyin kirja Suomessa. Yleensä tilastojen kuningas on ollut kotimainen romaani.

Teemua myytiin 77 000 kappaletta. Jussi Valtosen Finlandia-palkittu romaani He eivät tiedä mitä tekevät oli kaunokirjallisuuden ykkönen 74 000 kappaleella.

Lasten- ja nuortenkirjallisuudessa myyntitilaston kärkeen nousi Mauri Kunnaksen Herra Hakkarainen harrastaa (runsaat 45 000 kappaletta). Lasten- ja nuortenkirjojen menekki nousi lievästi vuodesta 2013, mutta kirjojen kokonaismyynti laski kolmatta vuotta.

 

Eteläkarjalaiset ostavat samoja kirjoja kuin muutkin suomalaiset. Imatran ja Lappeenrannan Suomalaisessa kirjakaupassa Valtosen romaani ja Tuomas Kyrön Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja olivat fiktiokärkeä.

Lasten- ja nuortenkirjoissa keulivat Herra Hakkaraisen ohella Risto Räppääjän, Tatun ja Patun sekä Ellan ja kavereiden seikkailut. Tietokirjoissa Teemulle panivat kampoihin Juice Leskinen ja Ville Haapasalo.

— Myynti kulminoituu jouluun ja putosi vähän edellisvuodesta. Kesällä meni paikallista suomen- ja englanninkielistä Suuri Saimaa -kirjaa, myymäläpäällikkö Annu Honkamäki Suomalaisesta kirjakaupasta kertoo.

Mikko Nikkisen Saimaa-kirjan ohella toinen paikallinen top10-kirja Imatran ja Lappeenrannan Suomalaisessa kirjakaupassa oli lappeenrantalaisen toimittajan Sari Pullisen esikoisromaani Kohta kaikki alkaa.

 

Paikallisuus vaikuttaa kirjakorissa sitä enemmän mitä pitemmälle pohjoiseen maakuntaa kuljetaan.

Maria Kuutin Imatran kylpylään sijoittuvan lastenkirjasarjan aloitusosa Anna ja Elvis kylpylässä oli Vuoksen kirjakaupan joulun hitti. Se oli myös vuoden 2014 myydyin siellä.

Paikallisten tekijöiden kirjoista kärkikahinoissa pärjäsi Sirkka Laineen romaani Lasihelmet, tietokirjoista myydyimpiä Niskalla oli Metsän tarina.

 

Parikkalassa kotiseuturakkaus ajaa kauno- ja tietokirjallisuudessa kaiken edelle, ja se myös jonkin verran tasoittaa valtakunnallisesti laskevaa kirjamyyntiä, sanoo yrittäjä Kirsi Seppänen Kärkiseudun kirjasta.

Laineen fiktio peittosi kyllä Kyrön ja Valtosen, mutta löysi voittajansa uusintapainoksesta. Koitsanlahden miljööseen sijoittuva Lempi Jääskeläisen Hovin vallat oli vuoden 2014 myydyin kaunokirja Parikkalassa.

Tietokirjoissa paikallisten tekijöiden Metsän tarina, Sukupolvien silmukat ja Sieniä & ihmisiä olivat top5:ssä yhdessä valtakunnallisestikin kiinnostaneiden Juice Leskisen ja Ville Haapasalon henkilökuvien kanssa.

 

Myydyimmät kotimaiset

kirjat 2014

Kaunokirjallisuus

1                           |                           Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

                                                          (73 800 Kappaletta).

2                           |                           Ilkka Remes: Horna (58 700).

3                           |                           Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja. Mielensäpahoittaja

                                                          (58 200).

4                           |                           Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (43 900).

5                           |                           Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein (35 900).

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuus

1                           |                           Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen harrastaa

                                                          (45 300).

2                           |                           Elina Pulli-Terese Bast: Loruttele sylitellen —

                                                          Famnramsor (32 500).

3                           |                           Aino Havukainen-Sami Toivonen: Tatu ja Patu,

                                                          syömään! (28 000).

4                           |                           Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Sevillan

                                                          saituri (27 100).

5                           |                           Soili Perkiö (toim.): Soiva laulukirja (25 200).w

 

Tietokirjallisuus

1                           |                           Ari Mennander: Teemu (76 900).

2                           |                           Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen

                                                          1950—2006 (40 600).

3                           |                           Röyhkä-Haapasalo-Metso: Et muuten tätäkään usko

                                                          — Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä (38 200).

4                           |                           Guinnes World Records 2015 (35 100).

5                           |                           Viisikielinen laulukirja (33 800).

 

Luvuissa ei ole mukana pokkareita.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö