Yöpyjät haalitaan kotimaasta

MATKAILU. Etelä-Karjalan hotellit uskovat yhä tulevaisuuteen. Helpolla ei asiakkaita löydy.

Helena Rissanen

Pula venäläisturisteista on kirpaissut eteläkarjalaisia hotelleja. Osa on saanut korvattua rajan taakse jääneet suomalaisilla matkailijoilla, mutta osa odottaa venäläisten paluuta.

Joutsenon Korvenkylässä sijaitsevan Karjalan Portin yöpyjät ovat olleet 80-prosenttisesti Venäjältä. Marraskuussa hotelli oli melkein täysi, mutta joulun alla peruutuksia tuli solkenaan.

— Kun helmikuusta selvitään kuiville, uskon, että kevään mittaan tilanne paranee, omistaja Eelis Kettunen sanoo.

 

Holiday Club Saimaa lähti haalimaan uusia asiakkaita kovalla markkinointikampanjalla, kun Venäjän matkailun kehitys kävi selväksi.

— Päätimme hankkia korvaavat asiakkaat kotimaasta ja onnistuimme siinä hyvin. Suomalaisten määrä kasvoi joulukuussa 27 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, johtaja Jussi Valtola sanoo.

Kylpylähotellin käyttöaste on talviaikaan ollut 60—65 prosenttia.

— Isoilla lomakohteilla on perinteisesti ollut parempi käyttöaste kuin hotelleilla, koska asiakaskunta on monipuolisempi.

 

Hotelli Lappeen asiakkaista vajaa neljännes on tullut Venäjältä. Enemmistö yöpyjistä on kotimaisia työ- tai vapaa-ajan matkustajia.

Hotelli Lappeen tilanteeseen vaikuttavat tällä hetkellä venäläisten turistien kadon lisäksi remontit. Kaikki huoneet eivät ole olleet käytössä, ja ympäristö on ollut suurta rakennustyömaata vuoden päivät.

— Venäläisten matkustuksen väheneminen alkoi näkyä selvästi jo syksyllä. Haastavia aikoja on eletty ja eletään vielä lähikuukaudet, mutta odottavaisia ollaan. Helpolla ei tule ketään mistään suunnasta, hotellinjohtaja Matti Sinkko sanoo.

Imatran kylpylässä venäläisturistien vähäisyys näkyy etenkin arkisin, kertoo varatoimitusjohtaja Harri Hirvelä.

 

Tulevaisuus näyttää Holiday Clubin Jussi Valtolan mukaan kohtalaiselta.

— Olemme onnistuneet saamaan useita suuria tapahtumia. Se luo tärkeän pohjan viikolle. Viikonloput menevät kaupaksi omalla painollaan.

Valtolan mukaan tuotteen ja palveluiden täytyy olla niin houkuttelevia, että niillä pystyy kilpailemaan tulevaisuudessa esimerkiksi Suomea halvemman Viron kanssa.

— Jos poliittinen tilanne kärjistyy, se voi toimia meidän eduksemme, koska Suomen maine on venäläisten keskuudessa parempi kuin Viron.

Lappeen Matti Sinkon mukaan Lappeenrannasta puuttuvat ensi kesänä valtakunnalliset suurtapahtumat, jotka piristäisivät tilannetta.

— Tilanne on tietysti haastava, mutta meillä on paljon odotuksia. Ympäristö uudistuu ensi kesäksi valtavasti, ja katseet on suunnattu nyt sinne. Idän suunnan vilkastumista on tosi vaikea ennustaa. Joskus se tapahtuu, mutta emme tiedä, meneekö siihen vuosi vai viisi vuotta.

Vuonna 2016 Lappeenrantaan on tulossa isoja tapahtumia, muun muassa Jukolan viesti.

— Ei täällä mihinkään ei olla näivettymässä, Sinkko muistuttaa.

 

Matkailu väheni

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä viime marraskuussa 359 000 vuorokautta.

Se oli 6,1 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä oli 938 000 vuorokautta (-2,9 prosenttia).

Lähde: Tilastokeskus

Kirjoittaja:
Helena Rissanen