Kultakuume nousee Kisapuistossa

LAPPEENRANTA. Veiterän kapteenin Joonas Peuhkurin isä Kari oli voittamassa Veiterälle SM-kultaa 35 vuotta siten.

Jarmo Hämäläinen

Veiterän kapteeni Joonas Peuhkuri pääsee valmistautumaan bandyliigan keskiviikkona alkaviin välieriin sopivasti ammattikorkeakoulun hiihtolomaviikolla.

— Nyt ei kyllä hiihdetä. Jos sitten kauden jälkeen ehtisi, sanoo 25-vuotias Peuhkuri, joka muutama viikko sitten sai ensimmäisen miesten maaottelun tililleen.

Yhdeksän vuoden tauon jälkeen mitalipeleihin yltänyt Veiterä aloittaa keskiviikkona Lappeenrannan Kisapuistossa välierät Helsingin IFK:n kanssa.

HIFK on Botniassa jääpallouransa aloittaneelle Peuhkurille hyvinkin tuttu seura. Vuonna 2010 hän voitti HIFK:n paidassa SM-kultaa. Samassa joukkueessa pelasi myös Janne Hauska, joka palasi täksi kaudeksi Ruotsin kentiltä Veiterään.

 

Runkosarjassa Veiterä voitti tällä kaudella HIFK:n kaksi kertaa. Puolivälierissä HIFK kampesi viime kauden hopeajoukkue JPS:n nurin Jyväskylässä. Viime kevään tapaan come backin tehnyt 44-vuotias ex-maailmanmestari Mika Mutikainen pääsi myös maalien makuun.

— HIFK on rutinoitunut play off -joukkue ja vaikea vastustaja. Runkosarjassa olimme parempia, mutta pleijarit ovat ihan eri asia, Peuhkuri muistuttaa.

 

Veiterän edellinen mitali, SM-hopea, on vuodelta 1994. Edellisestä mestaruudesta on kulunut jo 35 vuotta.

Helsingissä Oulunkylän tekojäällä vuonna 1980 pelatussa SM-finaalissa Veiterä kukisti HIFK:n. Mestarijoukkueessa oli mukana Veiterän nykyisen kipparin isä Kari Peuhkuri, joka on jo kirjannut tulevan SM-finaalin pelipäivän 14.3. kalenteriinsa.

— Finaali pitää seurata ihan viran puolestakin. Mukavaahan se olisi, jos pääsisin Lappeenrantaan mitaleja jakamaan, sanoo Jääpalloliiton puheenjohtajana nykyään vaikuttava Peuhkuri.

Veiterän pelejä Kari Peuhkuri on tällä kaudella nähnyt toistakymmentä.

— Veiterä pelaa yleisöystävällistä, rohkeaa jääpalloa. Aiheuttaahan se ehkä välillä valmentajille harmaita hiuksia, kun peli päättyy 9—7. Runkosarjan voitto kuitenkin näytti, että Veiterän peli on ollut tehokasta, Peuhkuri arvioi.

 

Kolmena edellisenä keväänä Veiterän bandyliigan kausi päättyi puolivälierissä. Joonas Peuhkurin mielestä harppaus mitalipeleihin perustuu kahteen vahvuuteen.

— Meillä on joukkueen runko ollut koossa jo aika pitkään. Siihen saatiin tälle kaudelle vielä täsmävahvistuksina tuttuja kokeneita pelimiehiä. Haapiaisen Sakke puolustukseen, Hauskan Janne ja Määttälän Tero hyökkäykseen.

Runkosarjan voittajana Veiterällä on kotietu loppuun saakka. Veiterän kausi päättyy Kisapuistossa joko lauantaina 14.3. finaalissa tai 13.3. pronssipelissä.

— Kun täällä asti ollaan, niin mennään päätyyn saakka, Joonas Peuhkuri vakuuttaa.

 

Bandyliigan pudotuspelit

Välierät 25.2: Veiterä—HIFK, Botnia—Kampparit. Kolmella voitolla finaaliin

Finaali pelataan 14.3.

Pronssiottelu 13.3.

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen