Pumpun paikka on millintarkka

Lappeenranta. Kivisalmen pumppu tuotiin Järvenpäästä erikoiskuljetuksella. Laite upotetaan kanavaan tänään.

Jenni Hirvinen

Kuusimetrinen mötikkä seisoo Taipalsaarentien varressa. Maanantaina ohikulkijat saattoivat nähdä sen, mutta jo tänään tiistaina vempele painuu Saimaaseen.

Kivisalmen pumppaamon pumppu tarvitsi erikoiskuljetuksen kulkeakseen Järvenpäästä Lappeenrantaan. Laite tuotiin eilen Kivisalmeen kahdessa osassa lavetin päällä.

Pumppu lähti liikkeelle aamukahdeksalta ja oli perillä puolen päivän aikaan. Seuraavaksi se lasketaan seitsemän metriä syvään kanavaansa ajoneuvonosturilla.

 

Pumppu otetaan käyttöön tällä viikolla.

Projektikoordinaattori Raija Auran mukaan on mahdollista, että pumppu hyrrää käynnissä jo keskiviikkona. Tänään puolilta päivin laite asennetaan paikalleen.

— Pumppu menee pesäänsä, piiloon maan alle. Paikka on tarkastettu viime viikolla sukeltamalla, joten sieltä ei pitäisi löytyä mitään yllätyksiä, Aura sanoo.

Pumpun onkalo on tarkkaan mitoitettu. Sukeltaja seuraa vedestä käsin, että laite osuu kohdalleen nostossa ja laskussa.

— Pari milliä siinä taitaa olla pelivaraa, virnistää Juho Kolehmainen, Destian työmaamestari.

 

Kolehmaisen mukaan ison elementin saamisessa veteen on haasteita.

Tuuli voi hankaloittaa nostoa. Lauha sää olisi asennustöitä ajatellen paras vaihtoehto.

— Pakkasrajana on -15 astetta. Kylmällä laitteet ja ihmisetkin yleensä toimivat huonommin, Aura sanoo.

Asennuksen jälkeen pumppu kytketään, säädetään ja testataan. Mukana on urakoitsija Destian ja pumpputoimittaja Waterpumps WP:n työntekijöitä sekä sähköasentajia.

Laite on testiajettu tehtaalla Järvenpäässä. Auran mukaan pumppu toimi, kuten pitikin.

 

Pumppaamon on tarkoitus parantaa Pien-Saimaan veden laatua Taipalsaarentien länsipuolella. Veden laatu on tällä hetkellä heikon ja tyydyttävän välillä.

— Vaikutuksia on mahdollista nähdä puolen vuoden kuluttua, Aura sanoo.

Pumppaamo muuttaa virtauksia Kivisalmessa, minkä vuoksi jäiden paksuudet alueella muuttuvat. Virtaukset voivat vaikuttaa myös Kirjamoinsalmen ja Voisalmen jäihin.

Ympäristötoimi tutkii jään paksuutta noin kilometrin säteellä pumppaamon kummallakin puolen ennen ja jälkeen pumpun käyttöönoton.

 

Pumppaamon rakentaminen Kivisalmeen osittain Taipalsaarentien alle aloitettiin elokuussa vuonna 2013.

Pumpun toimitus myöhästyi suunnitellusta aikataulusta puolella vuodella, sillä pumpun juoksupyörän siivistön valmistajaa jouduttiin vaihtamaan.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa suunnitellun pumpun odotetaan säästävän vuodessa 30 000 euroa energiakuluissa kaupallisilla markkinoilla oleviin verrattuna.

Pumppaamon avajaiset pidetään huhtikuun alussa.

Kirjoittaja:
Jenni Hirvinen