Tarinoita unohdetuista

Lappeenranta. Runokokoelman julkaiseva Harry Kiianen kiertää Suomea trubaduurina ja bändinsä kanssa. Keikoilla tavatut ihmiset ovat inspiraation lähde.

Jonna Mielonen-Jumisko

Harry Kiianen runoilee heistä, jotka muut ovat unohtaneet. Hänen  runokokoelmansa kantavia teemoja ovat yksinäisyys, turhautuminen ja ihmisten suhteet toisiinsa.

-Kirjoitan tavallisen, pienen ja unohdetun ihmisen näkökulmasta. Niistä tyypeistä, jotka eivät ole kiinnostavia ja jotka eivät enää kiinnostu mistään, jotka ovat tipahtaneet lähiöbaareihin, jotka kaatuilevat siellä ja ryömivät sitten omiin koloihinsa. Heilläkin on ollut mielenkiintoinen elämä, lapsuus, omat kohokohtansa.

Runoilijan uransa lisäksi Kiianen on kiertänyt Suomea musisoimassa. Ravintoloissa ja kulmakuppiloissa tapaa paljon erilaisia ihmisiä. Sieltä on löytynyt myös inspiraatio runoihin.

-Runoissani peilaan kapakoissa tapaamiani ihmisiä, heidän juttujaan ja heille sattuneita tapauksia.

 

Huomenna julkaistavan runokokoelman nimi on Hola! Joku voisi kuvitella nimen viittaavan Espanjaan tai matkailuun, mutta se ei liity kumpaakaan.

-Teos rakentuu ahdetuista tarinoista. Niillä ei ole mitään tekemistä matkailun kanssa.

Kokoelman runot on kirjoitettu minä-muodossa. Se on runoilijalle raskas muoto.

-Kaikki luulevat, että kerron runoissa itsestäni. Tarinoissa kuitenkin puhuu henkilöhahmo, en minä, Kiianen sanoo.

Toki mukana on osia hänestä itsestään. Ne ovat sekoituksia hänestä itsestään ja toisista, menneisyydestä ja nykyisyydestä.

Osa runoista käy yksi yhteen todellisuuden kanssa. Mukana on tositarinoita Kiiasen lapsuudesta.

-Esimerkiksi koulukiusaaminen vaikuttaa läpi elämän. Sitä oli pakko sivuta.

Menneisyydestä kirjoittaminen on ollut puhdistava kokemus. Kirjoittaminen on selkeyttänyt ajatuksia ja luonut valmiutta uusien tapahtumien käsittelyyn, Kiianen sanoo.

 

Runoja Kiianen on kirjoittanut kauan. Ajatus kokoelmasta syntyi viisi vuotta sitten. Silloin projekti jäi kesken. Hyvä niin, Kiianen sanoo nyt.

-Ne runot olivat raakileita. Viiden vuoden takaisista tarinoista mukana on vain muutamia.

Nykyisin hänen runonsa syntyvät nopeasti. Inspiraatio löytyy arkisesta elämästä ja ihmisistä. Ajatus runosta voi syntyä vaikka keskellä yötä.

-Runo saattaa syntyä vaikka minuutin viiveellä. Harvoja juttuja kypsyttelen viikkoakaan. Yleensä runo on myös kerralla valmis. Pientä hiomista saatan tehdä jälkeenpäin.

Nykyisin hän kirjoittaa joka päivä jotain. Uusi teoskin on jo tekeillä. Proosaa, Kiianen kertoo.

-Siinä käsittelen pitkälle samoja teemoja kuin runokokoelmassani.

 

Harry Kiiasen runokokoelman julkaisutilaisuus Lappeenrannan maakuntakirjaston musiikkisalissa torstaina 5.2. klo 18.

 

Harry Kiianen

Lappeenrantalainen muusikko ja runoilija.

Koulutukseltaan luokanopettaja.

Työskentelee sosiaalisessa nuorisotyössä.

Kiertää Suomea trubaduurina ja yhtyeensä kanssa.

Vertaa runojaan rock-musiikkiin: molemmissa rujous ja virheet ovat yhtä tärkeitä kuin taito.

Julkaisee ensimmäisen runokokoelmansa torstaina 5.2.

Kokoelman on kustantanut Norbooks.

Kirjoittaja:
Jonna Mielonen-Jumisko