Flowroxin johtaja vaihtuu yllättäen

Lappeenranta. Teollisuudelle venttiileitä valmistava yhtiö lomauttaa työntekijöitään.

Anne Kotiharju

Heikki Hyttinen ei enää toimi lappeenrantalaisen Flowroxin toimitusjohtajana. Hyttinen kertoo Etelä-Saimaalle olevansa lähtemässä kohti uusia haasteita.

Hyttinen vahvistaa, että hän on jo jättänyt toimitusjohtajan tehtävät.

-Ei tässä mitään draamaa ole. Kaikki meni ihan asianmukaisesti. Olen jättänyt tehtäväni.

Hyttinen neuvoo kysymään lisätietoja yhtiön hallituksen puheenjohtajalta Timo Vartiaiselta.

-Hän selvittää, miten asiasta tiedotetaan yhtiön puolesta, Hyttinen sanoo.

Timo Vartiainen ei kuitenkaan halua kommentoida asiaa mitenkään.

-En ota asiaan kantaa tässä kohtaa, enkä kommentoi Flowroxiin liittyen. En vahvista mitään. Että sellainen tapaus, kuittaa Vartiainen.

Diplomi-insinööri Heikki Hyttinen aloitti silloisen Larox Flowsys?-konsernin toimitusjohtajana vuoden 2009 alkupuolella. Yhtiön nimi muuttui Flowroxiksi vuonna 2011.

 

Aiemmin tänä vuonna Flowrox kävi yt-neuvottelut. Yhtiö lomauttaa henkilökuntaa huhtikuusta alkaen. Tuotannon työntekijöiden lomautukset kestävät enintään 90 päivää ja toimihenkilöiden 60 päivää.

Toimitusjohtaja Hyttinen kertoi helmikuussa Etelä-Saimaalle, että hiljentynyt kysyntä ajoi yt-neuvotteluihin. Yt-neuvottelujen alkaessa oli tiedossa, ettei työpaikkoja vähennetä.

Venttiilejä ja pumppuja lähinnä kaivosteollisuudelle tekevän Flowroxin tuotannosta 80 prosenttia menee vientiin. Kauppa alkoi vähentyä viime vuoden lopulla, ja tämän vuoden alku oli erittäin hiljainen.

Yhtiön päämarkkina-alueella ei juurikaan investoida, sillä metallien hinnat ovat alhaalla. Yhtiö on myynyt myös Talvivaaran kaivokseen laitteita sekä huoltopalveluja.

Flowrox perusti toissavuonna myyntikonttorin Venäjälle. Venäjällä on ollut ongelmia, ja investoinnit viivästyivät. Flowroxin tuotannosta viisi prosenttia on mennyt Venäjälle.

 

Flowroxilla on Lappeenrannassa noin 70 työntekijää. Flowrox työllistää yhteensä noin 130 henkilöä, joista 87 on Suomessa. Yhtiön omistaja on Vartiaisen suvun sijoitusyhtiö Capillary oy.

Flowrox irtisanoi viime keväänä viisi toimihenkilöä Lappeenrannasta ja kolme Kouvolasta.

Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 29,3 miljoonaa euroa. Flowroxilla on tytäryhtiöitä muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa. Myyntiverkosto kattaa 50 maata.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju