Harjoitusrääkki hirvitti Venäjällä

IMATRA. Petteri Nokelainen nautti jääkiekosta itänaapurissa, mutta seuran toimintakulttuuri oli pelkkää piiskaa. Kausi päättyi vanhaan selkävaivaan. Nokelainen uskoo uran vielä jatkuvan.

Kalle Sipiläinen

Alkukausi KHL-liigan Torpedo Nižni Novgorodissa tarjosi Petteri Nokelaiselle avartavan kokemuksen.

— Lätkä oli kivaa, mutta toimintatavat ihan omanlaisensa, kertoo syyskauden Volgan varrella viettänyt Nokelainen.

Itä-Euroopan rahaliigasta ja sen taustoista voidaan olla montaa mieltä. Sitä tuskin kukaan kuitenkaan kiistää, etteikö KHL:ssä pelattaisi maailman toiseksi tasokkainta jääkiekkoa heti NHL:n jälkeen.

Siitä huolimatta Nokelaisen mukaan harjoittelussa tullaan 20 vuotta muita liigoja jäljessä.

— Tietotaito on vieläkin sitä neuvostoaikaista, enempi on parempi. Ei sitä oikeastaan edes usko, ennen kuin näkee: tehokasta treeniä mennään kuusi seitsemän tuntia. Järkevän harjoittelun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, hän sanoo.

Yksilöllisiä ohjelmia tai huoltavia harjoitteita ei juuri tunnettu. Ammattilaisurheilijoita paimennettiin miltei kuin lapsia: 25—28 pelaajaa meni samassa jonossa ja 17—18-vuotiaat nuoret tekivät samaa kuin 35-vuotiaat konkarit.

Viisi kuusi valmentajaa katsoi kaiken vierestä. Suitset pidettiin koko ajan tiukalla.

— Uhkailua ja kiristystä, sillä mennään. Se alkaa jo harjoituskaudella. Hävisimme muistaakseni pari ensimmäistä harjoituspeliä, niin samantien lähti ensimmäiset vapaapäivät pois. Ainoat, jotka siinä kuussa piti olla.

— Pelkkää piiskaa, se on parempi. Se tuntuu olevan heidän kulttuurissaan.

Muuten elämisessä Nižni Novgorodin miljoonakaupungissa ei ollut ongelmia. Jääkiekostakin Nokelainen ehti nauttia taas hetken, kunnes vanha selkävaiva päätti kauden.

Selkä leikattiin joulun alla Los Angelesissa ja kuntoutusvaihe on pikku hiljaa alkamassa.

— Päivä kerrallaan jumppaan tässä. Parin kolmen kuukauden päästä varmaan pääsee vasta treenaamaan täysillä, kevään kotonaan Imatralla viettävä vuoden 2011 maailmanmestari arvelee.

SaiPasta kymmenen vuotta sitten maailmalle lähtenyt ja useita seuroja niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin kolunneelle kiekkokiertolaiselle loukkaantumisista ja erilaisista vammoista on tullut arkea.

Itse asiassa Nokelaisen ammattilaisuralle mahtuu ainoastaan yksi ehjä kausi, 2007—08 Boston Bruinsissa.

— Väitän, että nuorempana on tullut treenattua väärin. Ongelmat ovat pitkälti sieltä, mutta paljon on ollut myös huonoa tuuria.

Hän ei ole huolissaan, että nykyinen vaiva, jo kolme vuotta jatkunut välilevyongelma, päättäisi uran.

— Lääkäreiden mukaan pitäisi olla tosi hyvät mahdollisuudet saada selkä kuntoon. Sen päätöksen olen tehnyt, että selkä pitää laittaa nyt kondikseen.

Ensi kauden työpaikkaansa Nokelainen ei sitä ennen mieti. Hän tietää hyvin, ettei pitkä loukkaantumishistoria ole mikään myyntivaltti uutta seuraa haettaessa.

— Seuraavan pelipaikan pitää olla sellainen, että he ymmärtävät tilanteen. Kaikki harjoittelu ja kuormitus pitää miettiä huolella. Venäjän rääkki ei ole oikea paikka tuollaisen prosessin jälkeen. Kaikki palauttavat harjoitteet ja muut puuttuvat, sanoo Nokelainen ottamatta kantaa siihen, voisiko SaiPa olla vaihtoehtojen joukossa.

Selkäleikkauskaan ei sujunut ilman kommelluksia, vaikka Nokelaisen operoinut urheilukirurgi on alansa huippu. Asiakkaina on ollut muun muassa NFL- ja NBA-tähtiä sekä NHL-kiekkoilijoita.

— Pihdit menivät rikki leikkauksessa. Pihdin pää jäi selkään, ja ensimmäisen leikkauksen aikana he eivät löytäneet sitä. Seuraavana päivänä jouduin menemään uudelleen, koska he tarvitsivat paremmat laitteet, joilla pihdin pala saatiin pois.

Pelikuntoon pääseminen vaatii Nokelaiselta vielä paljon töitä. Hetket, jotka hän saa pelata terveenä, ovat ainut motivaattori jatkaa uraa.

— Mutta kaikkea ei voi riskeerata lätkänkään takia. Siinä alkaa mennä jo siviilielämäkin pieleen.

Kiekko maistui alkukaudella, mutta kausi on tarjonnut sitäkin suuremman ilonaiheen. Kolme kuukautta sitten Nokelaisen perheeseen syntyi Luka-poika.

Tuore isä oli Skype-synnytyksessä mukana, mutta meni neljä viikkoa, ennen kuin hän näki jälkikasvunsa ensimmäistä kertaa mennessään Ashly-vaimonsa kotimaahan Yhdysvaltoihin.

— Tarkoitus oli, että Ashly olisi synnyttänyt kotona ja lentänyt sen jälkeen tammikuussa Venäjälle, mutta nyt kävi näin. Jos joskus on hyvään aikaan loukkaantuneena, niin nyt. Ihan kivaa on ollut viettää aikaa pojan kanssa.

Petteri Nokelainen

s. 16.1.1986 Imatra

Seurat SM-liigassa: SaiPa ja Jokerit.

NHL:ssä: New York Islanders (seuran 1. kierroksen varaus 2004), Boston Bruins, Anaheim Ducks, Arizona Coyotes ja Montreal Canadiens.

AHL:ssä: Bridgeport Sound Tigers, Providence Bruins, Hamilton Bulldogs.

Pelasi viime kaudella Ruotsin Brynäsissä 19 runkosarjan ottelua pistein 4+3 ja 5 pudotuspeliä pistein 0+3.

Aloitti tämän kauden KHL-liigan Torpedo Nižni Novgorodissa. Pelasi 26 ottelua, joissa syntyi pisteet 7+3.

Teki Suomen voittomaalin MM-finaalissa Ruotsia vastaan keväällä 2011.

Kirjoittaja:
Kalle Sipiläinen