Categories
Artikkelit

Ihminen oli täällä

Valokuva. Kolme eteläkarjalaista valokuvataiteilijaa taltioi ihmisen tekemisiä ja ympäristöjä. Millainen on maakunnan valokuvallinen identiteetti?

Petteri Värtö

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus sai hyvät galleriatilat Pihatosta Lappeenrannasta alkuvuodesta. Valokuvataide pääsi paraatipaikalle. Lappeenrantaa kuvanneen Aarne A. Mikonsaaren muistonäyttely on avoinna lauantaihin, mutta millaista on eteläkarjalainen valokuvataide? Iso kysymys, johon vastaaminen on tässä jututettujen valokuvaajien mukaan helppoa. Tunnistettavaa tai yhteistä valokuvallista identiteettiä ei ole olemassa.

Syynä on valokuvaamisen nykyinen liikkuvuus ja ihmisten universaali samankaltaisuus. Meitä jokaista kiehtoo ja me kaikki ymmärrämme lajitovereistamme ja heidän arjestaan otettujen valokuvien sisältöjä varsin helposti.

Syynä voi olla myös itsensä työllistäminen vaikealla alalla. Kuviin pitää löytää myyviä aiheita ja teemoja. Valokuvaaja Heikki Humberg arvelee, että pienestä maakunnasta saattaa kuvattava loppua hyvinkin nopeasti.

 

Mitä valokuvataiteilijat sitten voivat kuvata Etelä-Karjalassa? Oheisiin kuviin on tallentuneena hylättyjä teollisuusmiljöitä, katoavaa maaseutua ja kuulusteluhuoneita. Löytyisikö niiden joukosta mitään yhdistäviä seikkoja?

Maahanmuuttovirasto jututtaa turvapaikanhakijoita ja poliisi itärajan yli aseita tuoneita ostosturisteja. Tehtaista seisahtuu koneita. Senioritaloja nousee keskustoihin ja kirkonkyliin. Maaseutuasiamies voi lähteä eläkkeelle.

Entä sitten Saimaa ja muu luonto? Metsän tarina oli ensin Hannu Siitosen ja Mikko Pölläsen valokuvia. Mikko Nikkinen on veden päällä kesällä ja talvella sekä niiden väliaikoina. Eikö niistä saa aikaiseksi taidetta?

 

Taltioiko valokuvataide huomaamatta jäävää todellisuutta? Pakenevatko lehtikuvat esimerkiksi tässä lehdessä arkitodellisuutta? Tavoitteena on joka päivä löytää ihmiselämää, sen iloja ja suruja. Onko se mahdotonta?

Valokuvaaja Päivi Erosen mukaan ei. Eronen kuvaa kyläteiden hiljentymistä, asukkaiden ikääntymistä ja vähenemistä maaseudulla. Surullinen aihe, mutta Eronen kertoo etsivänsä sitä onnea, jota ihmiset tavoittelevat.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö