Categories
Artikkelit

Isä häviää pisteeksi taivaalle

Kirja. Tarja Okkonen kirjoitti proosarunoja yksinhuoltajan elämän iloista ja suruista.

Liisa Kukkola

Lapsensa avioerossa hylännyt isä on kuin taivaalle karkuun pyrkivä ilmapallo, koko ajan kauemmas menevä ja kohta vain piste taivaalla.

Näin kirjoittaa lappeenrantalainen kirjailija Tarja Okkonen runossaan Eräs mies.

-Yksi yksinhuoltajan vaikeimmista asioista on yrittää selittää lapselle, miksi isä tai äiti ei tule käymään ja ole lapsensa kanssa missään tekemisissä. Siinä joutuu lähivanhempi hankalassa tilanteessa asettelemaan sanojaan toisen puolesta, Okkonen sanoo.

 

Yksinhuoltajan runot (Books on Demand, 2015) on Okkosen uusin kirja. Sen kivijalkana ovat omat vuodet yksinhuoltajana mutta myös tuttavapiirin vastaavat tilanteet.

-Siihen nähden, miten paljon yksinhuoltajia on ja miten monia ihmisiä heidän lisäkseen asia koskettaa, yksinhuoltajuudesta kirjoitetaan yllättävän vähän.

Kuitenkin kaikki puhe yksinhuoltajuudesta olisi Okkosen mielestä tärkeää?-?niin yhteiskunnallisesti kuin vertaistukenakin.

-Yksinhuoltajuudesta on vaikea puhua, koska asiat ovat aina niin monimutkaisia ja ristiriitaisia. Keskustelu muuttuu äkkiä erilaisiksi inttämiksi. Ajattelen, että runot, näytelmät ja romaanit olisivat ikään kuin lähtökohtia, työkaluja, joiden avulla itse kukin voisi lähestyä aihetta tai omaa tilannettaan.

 

Okkosen runoissa näkökulma on lähivanhemman, joka yksin joutuu ottamaan vastuun lasten kasvattamisesta.

-Tiedän oikein hyvin, että näkökulmia on muitakin. On äitejä, jotka eivät anna lasten tavata isää, ja on äitejä, jotka ovat hylänneet lapsensa.

-Yhteen kirjaan en kuitenkaan edes halua ottaa kaikkia mahdollisia ja mahdottomia näkökulmia. Nämä ovat runoja tästä näkökulmasta.

Yksinhuoltajuus ehti kypsyä aiheena Okkosen käsissä pitkään, ja hän on kirjoittanut siitä erilaisia versioita.

Ennen runokirjaa syntyi novelli, jonka Okkonen julkaisi omakustanteessa Kolmas kokoelma (2011). Novelli ilmestyi myös Yhden vanhemman perheiden liiton Muuttuva perhe?-lehdessä.

Muutaman lehtijutun jälkeen Okkonen kirjoitti aiheesta vielä näytelmän.

-Lähetin käsikirjoituksen teattereihin. Sen dialogia kiiteltiin, mutta esitettäväksi asti mikään teatteri ei sitä ottanut.

Proosaruno viehättää Okkosta muotona. Siihen ei tarvitse kirjoittaa romaanin vaatimaa kehystarinaa, vaan asian voi esittää pelkistetyn suoraan ja sanoa vain olennaisimman.

 

Okkonen ei surkuttele yksinhuoltajia runoissaan tai pyydä sääliä.

-Eroperheitä kuvataan toisinaan rikkinäisiksi. Itseäni termi ärsyttää, sillä en kokenut perheeni olevan mitenkään rikki, vaikka olin yksinhuoltaja.

-Ihan samanlaisia iloja ja suruja yksinhuoltajalla on kuin muillakin vanhemmilla. Surullisinta on lapsen kärsimys, jos hän ei koskaan tapaa toista vanhempaansa.

 

Tarja Okkonen

Syntynyt Tuusulassa 1963.

Asunut nuoruudessaan Lappeenrannassa, paluumuutti Helsingistä 2012.

Julkaissut kuusi teosta, joista uusin on runokirja Yksinhuoltajan runot.

On kirjoittajayhdistys Paltan varapuheenjohtaja.

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola