Lappeenranta viilasi strategiaansa

Lappeenranta. Venäjä-strategia muuttui kansainvälisemmäksi. Valtuutetut puhuivat lämmöllä nuorten ja lasten liikunnasta.

Timo Laitakari

Lappeenrannan Venäjä-ohjelmasta tuli maanantaina kaupunginvaltuuston päätöksellä kansainvälistymis- ja Venäjä-ohjelma. Myös muuten kaupungin strategiapapereita viilattiin vastaamaan muuttunutta talous- ja maailmantilannetta.

Aikaisemmin kaupungin strategiassa tavoiteltiin ”elinkeinorakenteen uudistumista ja Venäjän naapuruuden hyödyntämistä”. Jatkossa tavoitteena on ”elinkeinorakenteen uudistuminen ja kansainvälistymisen edistäminen”.

Kun aikaisemmin tavoiteltiin työllisyyden parantumista, jatkossa riittää työllisyyden hallinta.

Muutoksilla ei ole välittömiä kaupunkilaisten arjessa näkyviä vaikutuksia.

Valtuuston kokouksessa perussuomalaiset iloitsivat Venäjää koskevien kirjausten muuttumisesta yleisluontoisemmiksi. Ilpo Heltimoinen muistutti muistuttaneensa jo strategiaa laadittaessa vajaat kaksi vuotta sitten Venäjän epävarmuudesta. Hän arvioi, että turbulenssi lähialueilla jatkuu edelleen.

 

Strategiakeskustelu sai monet valtuutetut palaamaan kaupungin talouden tasapainottamiseksi tehtyihin säästöihin. Jyri Hänninen (kok.) kertoi liikuntatoimen joutuneen suhteessa suurimmaksi maksajaksi. Hän toivoi resursseihin parannusta etenkin lasten ja nuorten osalta.

Moni valtuutettu tuki Hännisen puheita, mikä sai demareiden Olli Saarelan muistuttamaan, että myös kulttuuri on saanut osansa leikkauksista.

Joonas Grönlund (kok.) kehotti kaupunkia leikkauksiin ja veronalennuksiin, jolloin kaikille kaupunkilaisille jäisi enemmän rahaa käytettäväksi itse valitsemiinsa harrastuksiin.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari