Categories
Artikkelit

Matala kynnys

Lappeenranta | Heikintalo hakee rahoitusta nuorten aikuisten kohtaamispaikkaan. Se tarjoaisi syrjäytymisvaarassa oleville tukea.

Heikintalo haluaa perustaa Lappeenrantaan matalan kynnyksen kohtaamispaikan syrjäytymisvaarassa oleville nuorille aikuisille. Sen toiminta on tarkoitus aloittaa ensi vuoden alusta, jos rahoitus ja tilat järjestyvät.

Heikintalo on mielenterveyskuntoutujien ja palkatun henkilökunnan yhdessä ylläpitämä yhteisö. Se toimii omakotitalossa Lappeenrannan Kesämäessä.

– Nuorten kohtaamispaikan pitää olla Lappeenrannan keskustassa, sanoo Heikintalon toiminnanjohtaja Lasse Koivumäki.

Hänen mukaansa keskustassa on paljon tyhjää liike- ja muuta tilaa, joka sopii tähän toimintaan.

– Eteläkarjalaiset 18-29-vuotiaat, jotka ovat syrjäytymisvaarassa esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmien takia, Koivumäki täsmentää kohderyhmän.

 

Kohtaamispaikka tarjoaisi vertaistukea, harrastuksia, ylipäätään tekemistä. Työntekijöiden avulla kartoitettaisiin koulutus- ja työnsaantimahdollisuuksia, ja tukea annettaisiin myös muun muassa asumiseen ja toimeentuloon liittyvissä asioissa.

– Tavoite on, että sairauslomalla olevat, työttömät ja yksinäiset saisivat verkostoja ja intoa arkeen, Koivumäki summaa.

Matala kynnys tarkoittaa sitä, että paikkaan voi tulla ilman mitään lähetteitä vaikka jokaisena arkipäivänä. Paikka olisi auki illalla kello 18-19 saakka. Toiminta olisi maksutonta ja vapaaehtoista.

 

Mallina paikalle ovat Vapaavuori-yhdistyksen ylläpitämä Tilke Tampereella ja Niemikotisäätiön ylläpitämä kulttuuripaja Elvis Helsingissä.

Heikintalon väki on käynyt tutustumassa molempiin. He lähettivät Etelä-Karjalassa nuoriso- ja mielenterveystyötä tekeville tahoille, tarvitaanko Lappeenrantaan uutta paikan nuorison kohtaamispaikkaa.

Koivumäen mukaan tähän mennessä tulleen palautteen mukaan tarvetta on.

 

Heikintaloa ylläpitää Heikintalo?-?Lappeenrannan klubitalo?-yhdistys. Se on hakenut kohtaamispaikan perustamiseen rahoitusta Etelä-Karjalan säästöpankkisäätiöltä ja hakee vielä keväällä Raha-automaattiyhdistykseltä projektiavustusta.

Paikka tulisi vuokratiloihin, joihin hankittaisiin harrastus- ja kuntoiluvälineitä, tioetokoneita ja kalustusta.

Työntekijöinä olisi toiminnanohjaaja ja kolme ohjaajaa.

– Kohtaamispaikka ei olisi Heikintalon omaa toimintaa vaan sivutuote, Koivumäki sanoo.

Nuorten kohtaamispaikan pitää olla Lappeenrannan keskustassa.

Lasse Koivumäki

Kirjoittaja:
Leena Sallinen