Categories
Artikkelit

Opistokonkari hullaantui emalitöihin

Lappeenranta. Pirjo Nykänen ilmoittautui Saimaan kansalaisopistoon lukukaudeksi 1974—75 ja jäi kerrasta koukkuun.

Piia Kaskinen

Ilman opistoa elämässä olisi iso musta aukko, sanoo lemiläinen Pirjo Nykänen. Hänellä on takanaan yli 40 vuoden kansalaisopistoputki.

— En uskalla edes ajatella, millaista olisi, jos opisto yhtäkkiä lakkautettaisiin. Se tuo niin paljon sisältöä elämään.

Tällä lukukaudella Nykänen ehtii viettää opistolla vain yhdeksän tuntia viikossa. Muu järjestötoiminta pitää eläkeläisen kiireisenä.

 

Nykänen on pahasti koukussa emaliin. Aiemmin hän harrasti myös kieliä ja liikuntaa, teki posliini- ja tiffanytöitä sekä keramiikkaa, mutta emali syrjäytti kaiken muun yli kymmenen vuotta sitten. Siitä syntyy koruja, tauluja, tarjottimia, rasioita ja muotokuvia.

— Emalissa kiehtoo sen väriloisto. Olen tehnyt varmaan kaksi ja puoli sataa emalitaulua ja ainakin 50—60 korua. En edes uskalla arvailla, paljonko materiaaleihin on mennyt rahaa.

 

Etelä-Karjalan kansalaisopisto lienee Suomen ainoita paikkoja, joissa opiskelijat tekevät näin isoja ja taidokkaita emalitöitä, kertovat Nykänen ja kansalaisopiston rehtori Satu Laari.

Lappeenrannassa intoa levitti ensimmäisenä taiteilija Salme Tompuri. Hän veti työväenopistolla askartelukursseja vuosina 1959—2003.

Emali on lasijauhetta, jota lisätään kuparin päälle ja sulatetaan emalinpolttouunissa. Se on nopeatekoista: jos ensimmäinen poltto menee kohdalleen, taulu syntyy yhdessä illassa.

— Värit ovat upeimmillaan yhden polton jälkeen. Sitä useammin poltettaessa ne vähän himmenevät, Nykänen valottaa.

 

Emalitöitä ja muita lukuvuoden aikana syntyneitä teoksia on nähtävillä opiston kevätnäyttelyssä 18.—20. huhtikuuta. Opistotalo, Pohjolankatu 27.

 

Kirjoittaja:
Piia Kaskinen