Categories
Artikkelit

Rauhankyyhky ja kumppani

Ihmisoikeudet | Väkivallattomuus on aina ollut Tuija-Maaret Pykäläiselle tärkein asia. ”Väkivalta ei ole koskaan mikään ratkaisu. Se synnyttää vain uutta väkivaltaa”, hän sanoo.


Categories
Artikkelit

LaPa porskuttaa taas

FC LaPa nousi tyhjästä Kaakkois-Suomen piirin vuoden 2014 jäsenseuraksi. Seura tarjoaa matalan kynnyksen harrastuksen.


Categories
Artikkelit

Rahatta ei voi kangistua kaavoihin

Keksintökeskuksen toimitusjohtaja pitää velkavetoista rahataloutta kehityksen jarruna. Tänä viikonloppuna julkaistaan hänen kirjansa Miten elää ilman rahaa. (Kuvat Otto Ponto. – Sunnuntai-liite)

Rahatta reissaaminen aiheuttaa samantapaisen efektin kuin sauna. Saunassahan johtaja ja duunari ovat tavallista tasa-arvoisempia, tittelit riisutaan pukuhuoneen puolelle.

Ihminen on helpompi ottaa ihmisenä myös silloin, kun matkustaa ilman mammonaa.

 

Pummi. Dyykkari. Niillä nimillä Tomi Astikaista on kutsuttu usein. Mutta voi häntä kutsua muuksikin. Vaikka Keksintökeskuksen toimitusjohtajaksi, kirjailijaksi ja kauppatieteiden maisteriksi.

Astikaisen elämässä on tapahtunut monta muutosta muutaman edelliskuukauden aikana. Vähän ennen vuodenvaihdetta hän palasi Suomeen, vuosien rahatta reissaamisen jälkeen. Tammikuussa hän aloitti uuden työn Keksintökeskuksen toimitusjohtajana. Tänä viikonloppuna Jyväskylän kirjamessuilla julkaistaan hänen kirjoittamansa kirja Miten elää ilman rahaa.

 

Eläminen rahattomana oli parasta yrittäjäkoulutusta, Astikainen sanoo. Kun elämä on jatkuvaa käytännön ongelmanratkaisua ja epävarmuuden sietämistä, kaavoihin on hankala kangistua.

Keksintökeskusta pyörittäessään hän onkin nyt unelmatyöpaikassaan, haistelemassa muutostarpeita ja tukemassa start up -yrittäjyyttä. Eikä tässä ole kyse pikkunäpertelystä.

— Keksintökeskus haluaa, että viimeistään vuonna 2020 Suomessa syntyy 365 uutta maailmanlaajuista ratkaisua vuosittain.

Kun keksijöitä tuntee olevansa yksi prosentti väestä maan 20 suurimmalla paikkakunnalla, tavoitteeseen on mahdollista päästä. Mutta keksiminen ei ole enää samaa kuin ennen. Yksinäisten pellepelottomien aika alkaa olla ohi, mukaan tarvitaan myös peppipitkätossuja.

— Yhteistyö on laadun tae. Sinulla voi olla pieni idea ja minulla toinen, ja yksinään ne ovat aivan paskoja. Yhdessä niistä voi tulla jotain briljanttia.

 

Nyt mies istuu lappeenrantalaisessa kahvilassa ja piirtää söheröistä karttaa kiertämistään maista. Mutta kun aikaa meni neljä vuotta ja maita oli 42, paperista loppuu tila.

42, tuo maaginen luku ei pettänyt tälläkään kertaa. Astikainen löysi siitä elämän tarkoituksen.

Mikä se on?

— Eläminen.

Kuulostaa aika naiivilta. Avaatko vähän tarkemmin?

— Tärkeintä on laittaa koko potentiaalinsa muiden käyttöön. Pitää tehdä kuin muurahainen, mennä pesästä ulos ja etsiä sellainen tehtävä, jossa itsestä on eniten hyötyä.

 

Uutuuskirjailija on kahden kulttuurin kasvatti. Hän syntyi Lappeenrannan Mattilassa ja muutti kolmivuotiaana äitinsä ja isosisarustensa kanssa Pohjois-Karjalaan. Koulu pelotti mammanpoikaa, vanhempien erokin hävetti.

— En oikein tiennyt, olinko etelä- vai pohjoiskarjalainen. Asuin Ylämyllyllä ja kannatin salassa SaiPaa.

Opiskelu toi miehen takaisin Lappeenrantaan. Suuntana olivat kauppatieteet, suunnitelmana nopea valmistuminen ja hyväpalkkainen ura.

Opiskelijajärjestö AIESEC:iin liittyminen pani pasmat uusiksi. Astikainen paiski järjestölle vapaaehtoistöitä, ja ne alkoivat tuntua aina vain mielekkäämmiltä. Niin kovasti, että Stora Enson tarjoama hyväpalkkainen ura jäi kakkoseksi.

AIESEC:in innostamana Astikainen läksi myös katselemaan maailmaa. Kunnes rahat loppuivat ja oli palattava.

 

Elämä olisi niin paljon helpompaa ilman rahaa, hän jauhoi ystävilleen reissusta tultuaan. Kyllästymiseen asti.

— Velkaan perustuva talousjärjestelmä ei enää toimi. Mammona ei tee onnelliseksi, se on jo nähty. Mutta sen puute aiheuttaa kyllä onnettomuutta. Tuntemamme rahajärjestelmä alkaa olla pelkkä vanhentunut kehityksen jarru.

Astikainen päätti tehdä kuten Mahatma Gandhi kehottaa: ryhtyi sellaiseksi muutokseksi, jonka haluaisi maailmassa nähdä. Hän hyppäsi tyhjän päälle ja nosti peukalon pystyyn.

— En käyttänyt rahaa, en ottanut sitä vastaan, enkä nostanut maasta, jos näin.

Maata pitkin pääsi liftaamalla, ilmateitä sattumuksilla. Vaikka niin, että tutustui hollantilaiseen laivainsinööriin, joka tarjosi käyttämättömiä lentopisteitään lahjaksi. Ruokaa sai roskiksista ja pyytämällä, samoin vaatteita. Lämpimissä maissa saattoi nukkua missä vain, hygienia hoitui vedellä.

Astikainen teki palveluksia ja vastapalveluksia, ilman odotuksia vastineesta. Hän käänsi kirjoja, kitki rikkaruohoja — ja nosti yrityksiä jaloilleen.

— Costa Ricassa sain kumppanini kanssa liftikyydin naiselta, jonka ystävä oli perustanut tilan, eronnut miehestään ja tarvitsi apua. Järjestimme tilan hyväksi joukkorahoituskampanjan. Rahaa se ei tuottanut, mutta herätti valtavasti kiinnostusta. Pian meillä oli jo puolen vuoden jono ihmisiä, jotka halusivat tilalle vapaaehtoistöihin.

 

Tien päällä oleminen opetti, että puolihulluja ideoita kannattaa helliä, eikä kunnianhimoisissa tavoitteissa ole mitään nolosteltavaa. Se opetti myös nöyrtymistä ja vastaanottamista, joskus myös rahan.

Vastaanottamisen vaikeus vaivaa monia muitakin, Astikainen huomasi. Monelle on paljon helpompaa antaa kuin saada, ainakaan vastikkeetta.

— Esimerkiksi kerran löysin Berliinistä kukkakimppuja täynnä olevan roskiksen. Päätin jakaa kimput ihmisille. Eräs nainen oikein suivaantui, kun en ottanut niistä maksua. Lopulta jouduin pakenemaan häntä polkupyörällä, vielä sittenkin nainen heitti kolikot selkääni.

 

Tänä vuonna Astikaisen tilille on alkanut kilahdella palkkatuloja. Mutta rahaton elämä viehättää häntä edelleen. Asuminen on edullisempaa kimpassa, ja roskiksista löytyy yllin kyllin käyttökelpoista ruokaa. Tämän vuoden kauppalaskuun on toistaiseksi kulunut noin 50 euroa. Mitä mies aikoo palkallaan tehdä?

— Voisin vaikka sijoittaa hyviin kohteisiin.

Ne tuskin liittyvät oman turvallisuuden ja edun turvaamiseen, ennemmin vaikkapa hajautettuun energiantuotantoon. Tai arvojen päivittämiseen samalle tasolle kehittyvän teknologian kanssa.

— Esimerkiksi asuminen ja ruoka ovat ihmisoikeuksia, eivät etuoikeuksia. Jos ruokaa tuotetaan kymmenelle miljardille, se pitää myös jakaa kymmenelle miljardille, eikä heittää puolta roskiin.

Astikaisen ideaalimaailmassa ihminen tajuaa olevansa riippuvainen muista.

— Ohjenuoraksi voisi ottaa vaikka ajatuksen Amerikan intiaaneilta. Jokainen päätös pitäisi miettiä sen pohjalta, kuinka se vaikuttaa seitsemän sukupolven päässä. Kuten Václav Havel sanoo: toivo ei ole sitä, että kaikki menee hyvin. Se on sitä että jotain tapahtuu, ja tajuat, miksi.

Jokainen päätös pitäisi miettiä sen pohjalta, kuinka se vaikuttaa seitsemän sukupolven päässä. – Tomi Astikainen

 

Tomi Astikainen

Syntyi 1981 Lappeenrannan Mattilassa.

Muutti lapsena Joensuuhun ja sieltä Ylämyllylle.

Opiskeli Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

Asuu Helsingissä, viiden hengen kimppakämpässä.

Rakastaa Elvistä.

Inhoaa J. Karjalaisen lauluääntä.

Ihmettelee, miksi tällä hetkellä pelkää rakastaa.


Categories
Artikkelit

Kaukaalle tulossa ehkä selluinvestointi

Metsäyhtiö UPM on selvittänyt Kaukaan sellutehtaan kapasiteetin lisäämistä. Minkäänlaista investointipäätöstä tuotannon nostamiseksi ei ole kuitenkaan tehty vaan selvittely liittyy yhtiön koko selluliiketoiminnan ja -tuotannon kehittämisprojektiin.



Categories
Artikkelit

Poikki, halki ja pinoon

LEMI | Tuotekehitys ja uusien vientimaiden etsiminen on pitänyt klapikoneita valmistavan Agromasterin voimissaan myös talouslamassa.