Pintaraapaisu tutun kuvaajan töistä

Lappeenranta. Aarne Mikonsaari oli monelle tuttu paikallinen valokuvaaja. Yleisöltä toivotaan tietoja hänen Pihatossa esillä olevista kuvistaan.

Maaria Drake

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen maaliskuun näyttely esittelee otteita Saimaan kameraseuran jäsenen Aarne Mikonsaaren laajasta tuotannosta. Kuvat ovat esillä Galleria Pihatossa. Näyttelyn ovat koonneet yhteistyönä valokuvakeskus ja Etelä-Karjalan museo.

 

Aarne Mikonsaari (1945—2007) vaikutti Lappeenrannassa, Joutsenossa ja Haminassa. Saimaan kameraseuran toimintaan hän liittyi 1960-luvun lopussa ja toimi seuran puheenjohtajana vuosina 1969—72.

Mikonsaari oli sekä ahkera studiokuvaaja että paikallisen kaupunkikuvan dokumentoija.

— Oma ikäpolveni ei Arskaa tuntenut, mutta hänestä puhuttiin ja puhutaan yhä paljon ja häneen viitataan jatkuvasti puheissa. Siitä huomaa, miten monille hän oli tuttu kuvaaja, sanoo näyttelyn kokoamisesta vastanneen työryhmän päällikkö, kameraseuran aktiivi Tommi Kähärä.

 

Kähärä kävi Mikonsaaren kuva-aineistoa läpi museolla, jonne tämä oli valtuuttanut perikuntansa kuvansa lahjoittamaan.

— Kun museolta sanottiin, että aineistoa on valtavasti, en oikein uskonut. Mutta niitä oli hirveästi, isoja kasoja negatiiveja, printtejä ja dioja, Kähärä kertoo.

Aineistoa oli niin paljon — tuhansia kuvia — että otannaksi oli valikoitava kuvia sieltä täältä. Kähärä skannasi joukosta ensin 150 kuvaa, joista valittiin näyttelyn lopullinen, noin 60 kuvan kokonaisuus.

— Työ oli helmien löytämistä. Pintaraapaisuhan tämä on, Kähärä toteaa.

Kähärä valitsi kuvat niiden paikallis- ja kulttuurihistoriallisen merkityksen perusteella. Kuvia haettiin eri kategorioihin: kaupunkikuvaa, ihmiset työn ääressä sekä Kähärän oma suosikki, byrokratian ja herrainvallan kritisointi.

 

Näyttelyn kuvat ovat pääosin 1970- ja 80-lukujen taitteessa otettuja. Sen sijaan kuvissa esiintyvistä henkilöistä näyttelyn kokoajilla ole mitään tietoa.

— Arska ei ollut arkistoinut ja dokumentoinut kuviaan parhaalla mahdollisella tavalla, Kähärä naurahtaa.

Toiveena onkin, että mikäli näyttelyssä kävijät tunnistavat tilanteita, ihmisiä ja paikkoja, he kertoisivat niistä järjestäjille. Näin saataisiin talteen arvokasta paikallishistoriaa.

 

Aarne Mikonsaaren kuvia esillä Galleria Pihatossa 28.3. saakka. Avoinna ti—pe klo 11—18, la klo 11—15.

Kirjoittaja:
Maaria Drake