Poikki, halki ja pinoon

LEMI | Tuotekehitys ja uusien vientimaiden etsiminen on pitänyt klapikoneita valmistavan Agromasterin voimissaan myös talouslamassa.

Polttopuut pilkotaan keväällä. Silloin hommaan etsitään myös työtä helpottavia koneita.

— Keväisin alkaa puhelin soida, todistaa lemiläisen pilkekoneita valmistavan Agromasterin toimitusjohtaja Pasi Salomaa.

Puhelimiin vastaaminen työpöydän äärestä ei riitä. Tälläkin viikolla myyntimiehet ovat kiertäneet ympäri Suomea ja Ranskassa bioenergia-alan messuilla.

— Ranskassa on kuusi miljoonaa taloutta, joissa lämmityksen pääpolttoaine on puu.

Ostajia siis olisi, mutta ranskalaisten opettaminen pilkkomaan puut heti kaatamisen jälkeen vie aikansa. Sikäläinen tapa on pätkiä rungot metrisiksi pölleiksi ja pieniä pienemmiksi vasta käytön edellä.

 

Agromasterin Pilkemastereita nähdään kevään aikana messuilla myös muun muassa Virossa, Ruotsissa ja Saksassa.

Ruotsissa yhtiöllä on oma toimisto maahantuontiin ja myyntiin. Saksassa tehdään yhteistyötä iisalmelaisen metsäkoneyrityksen kanssa.

Norja on ollut viennin syöntihammas, Ruotsi hyvä kakkonen.

Tällä hetkellä vientimaita on noin 15, ja uusia avauksia on työn alla.

— Kun Euroopan talous on lamassa ja talvet leutoja, uusia vientimaita on etsittävä koko ajan.

 

Hieman yli puolet Agromasterin pilkekoneista menee vientiin. Kotimaassa markkinaa jakaa sen kanssa kolme isompaa ja iso joukko pienempiä valmistajia. Tuontiakin on ollut havaittavissa.

Lemiläistehtaan osuus on Salomaan arvion mukaan noin kolmannes.

— Ostajina ovat polttopuuyrittäjät, metsänomistajat, maanviljelijät ja maatalousseurat. Laitteita menee myös vaikkapa kolmen hengen porukoille yhteishankintana.

Hankinta on Salomaan mukaan  järkevä yhteenkin talouteen, jos puuta palaa kymmeniä kuutioita vuodessa.

— Messuilla pilkkomisnäytökset vetävät kansaa kuin magneetti. Samalla valmistaja kuulee arvioita tuotteesta.

 

Tuotekehittely, prototyyppien valmistus, tuotteiden kokoonpano, testaus ja maalaus tapahtuvat Lemillä. Osien valmistukseen käytetään suomalaisia sopimusvalmistajia.

Yhtiön palveluksessa on 14 työntekijää Lemillä ja kaksi Ruotsissa.

— Olemme joutuneet lomauttamaan väkeä kausiluontoisesti. Sesonkivaihteluita pyrimme tasaamaan ennakkomyynnillä, mutta täysin tasaiseksi myyntiä ja tuotantoa ei saa.

Tuotantotilat Lemin kirkonkylässä ovat 18 vuodessa laajentuneet 55 neliöstä 2 000 neliöön.

— Tällä hetkellä ne riittävät. Uusien mallien myötä joudumme ehkä etsimään lisätiloja, Salomaa pohtii.

 

11 erilaista puun pilkkojaa

 

Tuotekehitys on Agromasterin menestyksen avaintekijä. Kehitystyön tekee pienimpiä yksityiskohtia myöten yrityksen omistaja Tarmo Pitkäniemi.

— Tarmon ideat ovat erilaisia kuin alalla yleensä ja tyydyttävät kysyntää. Meidän koneissamme on puun syöttö ja kääntyvä poistokuljetin vakiona, Pasi Salomaa kertoo.

Lisäominaisuuksina tarjotaan esimerkiksi puun nostajaa, jolloin myös pieni ja heikkovoimainen voi pilkkoa puut.

— Monessa huushollissa rouva käyttää pilkekonetta ja päättää sen hankinnasta.

Malleja on kaikkiaan 11 erilaista. Traktorin perään kiinnitettävän ja siitä voimansa saavan laitteen rinnalle on tullut auton perässä kulkeva sähkökäyttöinen pilkekone.

Uusin innovaatio tarvitsee etukuormaajan. Kauhanvarteen kiinnitetty pilkkoja nostaa rangan kasasta, pätkii ja pilkkoo sen ilmassa ja pudottaa valmiit pilkkeet pussiin.

Kirjoittaja:
Kaija Lankia