Categories
Artikkelit

Teatteri. Kafkamaisuus tuntuu tutulta

Riina Nokso-Koivisto

Franz Kafka ja Tuomo Rämö: Oikeusjuttu. Teatteri Kansan Syvien Rivien, Teatteri Jurkan ja Lappeenrannan kaupunginteatterin yhteistuotanto Veeran kammarissa 24.3.

Harva lähes satavuotias teos istuu niin luontevasti nykyaikaan kuin Franz Kafkan Oikeusjuttu. Niin ohjaaja Tuomo Rämökin on varmasti ajatellut dramatisoidessaan Kafkan tekstejä näytelmäksi, joka nähtiin tiistaina Lappeenrannan kaupunginteatterin Veeran kammarissa.

Yleisön on helppo löytää näytelmästä tarttumapintaa. Vai eikö jokaisen elämä tunnu nykyisin välillä kafkamaiselta? Siltä, että joutuu kasvottoman järjestelmän edessä tuntemaan itsensä avuttomaksi ja turhautuneeksi.

Pienenkin asian hoitamiseksi on roikuttava puhelinlinjoilla vastaamassa robottien kysymyksiin. Kaavakkeiden täyttäminen on mutkikkaampaa kuin ydinfysiikka.

Joskus mittakaava on isompi. Kun perheeltä menee elanto, monikansallinen yritys on vain suunnannut toimintojaan uudelleen.

 

Oikeusjutussa Markus Järvenpään esittämä Josef K herää eräänä aamuna siihen, että hänet pidätetään rikoksesta. Kukaan ei kerro, mistä miestä epäillään ja mitä hän voisi puolustautuakseen tehdä.

Vaikka lähtötilanteena on klassinen painajaisuni, näytelmä ei kuitenkaan rakennu raskaan, painajaismaisen jännitteen varaan. Ahdistuksen sijaan tekijät kaivavat esiin järjettömyyden koomisen puolen, absurdin huumorin.

Näytelmässä nähdään monia hersyviä oivalluksia. Kuten Josef K:n asianajaja, joka korisee ja löyhkää kuin vanha tuhkakuppi. Ai niin, mutta hänhän onkin tuhkakuppi.

 

Hedelmällisen lähtökohdan komiikalle synnyttää myös roolitus. Markus Järvenpää näyttelee Josef K:ta, Samuli Punkka tekee kaikki muut roolit. Hän on kravattikaulainen tarkastaja, pitsimyssyinen vuokraemäntä, alaston kidutettava, viekoitteleva tuomarin vaimo, tuomiolaitoksen oma taidemaalari ja paljon muuta.

Punkka saa leikitellä vahvuusalueellaan. Hän on taitava muuntautumaan ja rakentamaan komiikkaa pienillä ilmeillä ja eleillä, tarkalla rytmityksellä ja räjähtävällä energialla. Josef K:n pomona Punkka pyyhältää paikalle, pistää alaisensa seisomaan päällään ja kipuamaan korkeuksiin, mutta jättää saman tien työntekijät oman onnensa nojaan. Aika tuttua monella työpaikalla.

Myös Markus Järvenpään Josef K on raikkaasti toteutettu hahmo. Hän ei ole pelkkä panikoiva uhri, vaan kuin yksi meistä. Tilanteelle epäuskoisesti hymähtelevä tavallinen ihminen, joka uskottelee itselleen, ettei tällaista voi oikeasti tapahtua. | Riina Nokso-Koivisto

Hyvää: Synkän teeman ja huumorin yhdistäminen.

Huonoa: Näytelmä on suunniteltu pikkuruiseen Teatteri Jurkkaan. Veeran kammari ei ole tilana yhtä intiimi, eikä näkyvyys ole aivan ongelmaton.

Erityistä: Työryhmä koostuu nuoruuden ystävyksistä.

Riina Nokso-Koivisto

Kirjoittaja: