Troolauksen vaikutukset selvitetään

Kalastuslaki. Kotitarvekalastaja saa jatkossa pyytää kalaa enintään kahdeksalla verkolla. Kalastusalueet saavat tehdä kalavesiensä hoitosuunnitelmia yhteistyössä ELY-keskusten kanssa.

Matti Saarela

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa syntyi tiistaina sopu uuden kalastuslain kiistanalaisista kohdista. Valiokunnan uudessa esityksessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) mahdollisuuksia myöntää ammattikalastajille troolauslupia Saimaan alueella vastoin osakaskuntien tahtoa on rajoitettu.

Valiokunnan mietintöön liitettiin tätä tarkoittava lisäys. Valiokunta edellyttää, että maa- ja metsätalousministeriö käynnistää sisävesillä pilottihankkeita, joilla selvitetään troolauksen määrää ja pelisääntöjä yhteistyössä vesialueiden omistajien, virkistyskalastajien ja ammattikalastajien kanssa.

-Saimaan alueella on ollut vesialueiden omistajien ja ammattikalastajien kesken kiistoja troolauksesta, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) perusteli valiokunnan tekemän lisäyksen tarpeellisuutta mietinnön julkistamisen jälkeen.

 

Orvon mukaan kalastusalueiden päätösvalta alueen kalavesien hoidosta säilyy myös uudessa laissa. Uusi kalastuslaki lähtee siitä, että kalastusalueet tekevät kalavesien hoitosuunnitelman yhteistyössä ELY-keskusten kanssa. Yhteistyömalliin päädyttiin Orvon mukaan muun muassa siksi, ettei kalastuslain säätelemää viranomaisvaltaa voida perustuslain mukaan antaa kalastusalueille.

Lain valmistelun aikana on kiistelty kovasti myös pyydysten enimmäismäärästä. Jos uusi laki hyväksytään valiokunnan esittämässä muodossa, rajoitetaan kotitarvekalastajien pyydysten määrä. Verkkoja saa olla enintään kahdeksan.

Orvon mukaan kahdeksan verkkoa on kompromissi.

-Tässä asiassa eri tahoilla oli täysin toistaan poikkeavat käsitykset, Orpo sanoo.

 

Uusi laki antaa Orvon mukaan mahdollisuuden hakea poikkeuslupia verkkojen enimmäismääriin esimerkiksi muikun syyspyyntiin.

Kansanedustaja Jukka Kopran (kok.) mukaan kahdeksan verkkoa voi vaikuttaa suurelta määrältä yhtä kotitarvekalastajaa kohti.

-Rajoitus koskee yhtä venekuntaa. Jos esimerkiksi viisi miestä lähtee veneellä Saimaalle muikunpyyntiin, venekunta saa pitää vain kahdeksaa verkkoa, Kopra muistuttaa.

 

Kalastajia on vähän, saaliit kasvussa

Kaakkois-Suomen vesillä työskentelee 20 ammattikalastajaa.

Kaakkois-Suomen ammattikalastajien kokonaissaalis vuonna 2012 oli 293?000 kiloa, josta valtaosa 261?000 kiloa oli muikkua.

Puolet kaikista Suomen sisävesiltä pyydetyistä kaloista pyydetään Länsi-Savossa, jossa muikkua vuonna 2012 pyydettiin 1,2 miljoonaa kiloa.

Kirjoittaja:
Matti Saarela