Hanhijärvi nousi kapinaan

Lappeenranta. Jätevedenpuhdistamon pelätään hajustavan leipäkylän ja perinnemaiseman.

Seija Hackman

Kasvava kylä ja jätevedenpuhdistamo eivät sovi yhteen, katsoo Hanhijärven kyläyhdistys. Se aikoo tehdä kaikkensa, jotta kylän kupeeseen Hyväristönmäkeen ei tulisi jätevedenpuhdistamoa.

Hanhijärveläiset kokoontuivat eilen kylätalolle suunnittelemaan, miten puhdistamohanketta voisi viedä kyläläisten kannalta järkevämpään suuntaan.

-Kaikki keinot ELY-keskuksen suuntaan käytetään, vakuutti kyläyhdistyksen puheenjohtaja Ilpo Sientola. Ensi vaiheessa Kouvolaan on lähdössä lähetystö kertomaan kylän näkemyksiä asiasta.

 

Eniten hanhijärveläisiä askarruttaa, kuinka pitkälle puhdistamo haisee. Lappeenrannan Energiassa on myönnetty, että hajuja syntyy puhdistamoissa aina, joskin ensisijaisesti lähiympäristössä.

Kylätalolta näkyy Hyväristönmäki, jonka mukaan puhdistamo saisi nimensä. Itse kylällä lasketaan olevan noin 50 taloutta, vähän laajemmalla alueella tuplasti sen.

-Mutta jossain on kerrottu, että vaikutusalue voisi olla jopa neljä kilometriä suuntaansa. Silloin vaikutuspiirissä olisi jo tosi paljon asutusta, Sientola pohtii.

 

Kyläläisiä ihmetyttää, kuinka järkevää on tehdä puhdistamo alueelle, joka on ollut kaupungin laajenemissuunta. Lähelle on kaavoitettu uutta asutusta.

-Karkkolaan on valmistunut hiljan uusia taloja. Harmittaa varmasti, kapinakokoukseen osallistunut Martti Sgurev totesi.

Myös imagohaittoja pelätään.

-Alueella on useita leipomoita ja rinkelinpaistajia. Ei tunnu hyvältä yhdistelmältä, Sgurev puntaroi.

Lappeenrannan Energiasta on muistutettu, että nykyisen Toikansuon puhdistamon lähellä asuu monin verroin enemmän väkeä kuin Hanhijärvellä.

-Ei asunut silloin, kun puhdistamo rakennettiin, Ilpo Sientola huomauttaa.

Oikea paikka puhdistamolle olisi hanhijärveläisten mukaan Kukkuroinmäki. Toinen vaihtoehto olisi viedä puhdistamoa kilometrin verran etelään, missä asutus on kauempana.

 

Lappeenrannan Energia jätti puhdistamon ympäristölupahakemuksen Etelä-Suomen aluehallintovirastoon (AVI) joulun alla. ELY-keskus antaa siitä vielä lausuntonsa ja asianosaiset voivat tehdä muistutuksia.

Jos ympäristölupa puhdistamolle tulee, Hanhijärven kyläyhdistys varautuu valittamaan siitä.

 

Hyväristönmäki edullisin

Hyväristönmäen puhdistamoinvestointi maksaisi 57 miljoonaa euroa ja käyttökustannukset olisivat 2,4 miljoonaa vuodessa.

Putken vetäminen Vuokseen maksaisi lähes 100 miljoonaa euroa ja käyttökustannukset olisivat yli 3 miljoonaa vuodessa.

Konsulttiselvitys vaihtoehdoista puntaroi vaikutuksia vesistöön, pohjavesiin ja kalastoon ja otti huomioon lisäksi investointikustannukset, vaikutukset liikenteeseen, kaupungin imagoon ja alueella asuviin ihmisiin.

Hyväristönmäki-vaihtoehto edellyttää Rakkolanjoen kunnon parantamista.

 

Lähde: Etelä-Saimaan arkisto

Kirjoittaja:
Seija Hackman